tiistai 9. syyskuuta 2014

The First Day of Parental Leave


Tänään olen virallisesti vanhempainvapaalla. Nyt saan siis ihan virallisesti nukkua yöt huonosti, voida pahoin, tuntea voimattomuutta ja väsymystä - valmistautua tulevaan lapseen. Täytyy myöntää, että näiden kuukausien aikana olen ollut jälleen kerran äärimmäisen kateellinen heille, jotka eivät kärsi raskauden aiheuttamista vaivoista. Mutta toisaalta; yksi yö luin vau.fi -sivuilta, että pahoinvoivat äidit synnyttävät keskimäärin terveempiä lapsia... Ehkä olenkin siis onnekas!

Tänään ilmoitan myös julkisesti, että AstuButiikkiin.fi-sivusto jää tauolle lokakuun jälkeen. Julkistaminen jännittää minua - on jännittänyt aina siitä lähtien, kun tein päätökseni. Toivon mukaan asiakkaat, ja tietenkin yritykset, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä, ymmärtävät tilanteen.

Ensimmäinen vanhempainvapaapäivä alkoi varmasti niin kuin varmaan kuuluikin. Heräsin noin klo 3 yöllä, minkä jälkeen pyörin sängyssä ja lopulta selailin netissä Lähiömutsin kirjoituksia. Tuskailin, kuinka seuraavana päivänä taas väsyttäisi. Selkä oli kipeä ja vatsa äärimmäisen pinkeänä. Sitten oksensin, ja mietin, että nytkö aamupahoinvoinnit ovat siirtyneet yöhön.

Aamulla heräsin herätyskelloon väsyneenä. Söin aamupalan, vaikka tunsin, ettei ruoka välttämättä pysyisi vatsassa. Tyttö heräsi, ja kun ryhdyin pesemään hampaita, oksensin aamupalan ulos. Tyttö tuumasi: "äidillä paha olo".

Pahinta kenties aamussa oli kuitenkin, kun vein tytön päiväkotiin. Toinen viikko päiväkodissa ja tyttöä jännittää edelleen jäädä sinne. Aamulla en meinannut saada häntä ylös sängystä; käpertyi vain peiton alle. Kun oltiin kävelemässä päiväkodille, tuli vessahätä tavoitteena tietenkin päästä takaisin kotiin. Ja kun lähdön hetki tuli, tytön itku oli niin äidin mieltä murtava.

Huonovointisena, väsyneenä ja itkuisena palasin takaisin kotiin, ja mietin, miksi juuri tänään, kun olin päättänyt julkistaa AstuButiikkiin.fi -sivustonkin tauolle. Ja uusi blogikin vaatisi vielä hiontaa, ennen kuin haluaisin sitä julkaista. Ja sataakin!

Päätin tehdä jotain mieltä piristävää. Uuden blogin viilaamiset voisin tehdä myöhemminkin; sehän on nyt harrastus eikä työ. Lähdin väsymyksestä ja huonovointisuudesta huolimatta salille. Tuli jo parempi mieli. Siihen päälle vielä pyörittelin söpöjä vauvan vaatteita pyykkinaruilta laatikoihin. Päätinpä vielä pukea päälleni jotain kivaa, ja ottaa muutaman kuvan tästä päivästä myös muistoksi. Mirka Pukineen Arja-tunika, kevyt meikki ja söpöjen vauvan vaatteiden järjestely uudelle "hoitopöydälle" piristivätkin kummasti mieltä!

Ja kun hain tytön iltapäivällä takaisin päiväkodista, kuulin, että hän oli ollut jälleen niin kiltisti ja reipas. Ja aurinko alkoi paistaa. Kenties tämä oli siis sittenkin oikein hyvä "Ensimmäinen vanhempainvapaan päivä"…?

Kuvissa Mirka Pukineen Arja-tunika; tilaa kasvavalle masulle, ja selän sekä helman nappien ansiosta myös mahdollista säätää kokoa. Lisäksi palvelee kivasti myös vauvan tulon jälkeen, sillä olkapäillä nappikiinnitys helpottaa myös imetyshommia! Edessä olevaan taskuun saa sujautettua myös kännykän. Arja-tunika, kuten muutkin Mirka Pukineen vaatteet on pääosin kierrätysmateriaaleista Suomessa valmistettuja. Tykkään kovasti; lämmin myös talvella ja erittäin mukava päällä! 


* * * * *

Today is my first day of parental leave; so now it is ok to feel week and tired. I have to admit, that I am jealous to mothers, who do not suffer any way from the pregnancy. But at one night I read from vau.fi -website, that nauseated mothers get on average healthier children than others. So maybe I am just the lucky one!

The first day of parental leave started maybe just the way, it should start. I woke about 3 am at night, did not get sleep, aching back, hard stomach and finally I throw up. At morning I throw up again and felt very tired. Daughter did not help the feeling, when I left her to kindergarten; she cried and my heart was to break. And I had decided to publish just today, that I am going to set the AstuButiikkiin.fi -website to pause after October; why just today?

But then I decided to do something - just for me and my well being. I got to gym, and after that I dressed nice tunic by Mirka Pukine on - and decided to take few memorial pictures from this moment! At afternoon I took daughter from kindergarten and heard that everything had gone well. And noticed, that after rainy day the sun started to shine.

So maybe this was finally very nice "First day of parental leave"…!

In the pictures: Mirka Pukine and Arja-tunic: space to grow and works also well when brestfeeding! / Mirka Pukine and Arja-tunic: recycling material, made in Finland, warm and very nice to wear!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!