torstai 19. lokakuuta 2017

Torpan pohjapiirros ja keittiönurkkaus // The floor plan of our farm house



Sisustussuunnitteluopinnot ovat edenneet, ja paljon olen oppinut. Ollaan päästy tekemään pohjapiirroksia, perspektiivikuvaa ja tämä hätähousu jo opetellut "salaa" suunnitteluohjelmankin käyttöä. On käyty läpi vaikka mitä kivaa, ja parhainta oli viime viikon anti, kun saatiin kuulla eri aikakausien sisustustyyleistä. Olisin voinut kuunnella aina vain enemmän. Voi siis sanoa, että vapaa-aika ja arki ovat saaneet uuden piristysruiskeen, jota ilmeisesti olinkin jo kaivannut - ja olen ylpeä itsestäni, että uskalsin lähteä mukaan, vaikka tunnit ovatkin kortilla ja arki hektistä tässä elämäntilanteessa.

Saatiin tehtäväksi piirtää jonkun kodin tilan pohjapiirros. Otin tietenkin tehtäväkseni piirtää torpan tuvan - ja niin innostuin, että piirsin lopulta koko torpan alakerran! Suunnittelematon homman laajeneminen näkyy tässä harjoitustyössä, sillä mittajanat menevät nyt vähän hassusti kylmän eteisen päällä, minkä takia kylmää eteistä ei ole piirretty täysin ohjeiden mukaisesti. Halusin lopulta kuitenkin tehdä piirroksen koko torpan pohjasta, sillä tämä avarsi ihan isänpäparin silmiäkin; tupa osoittautui nimittäin kapeammaksi kuin luulimme mielikuvissamme - verrattua makuukammareihin, jotka olivat ns. pitkulanomaisempia kuin mielikuvissamme.

Pohjapiirroksessa on jo tilan sisustusta hahmoteltu tuvan osalta, mutta muut huoneet ovat vielä tyhjiä. Lisäksi saimme tehtäväksi piirtää projektiokuvan jostain pohjapiirroksessa esiintyvästä osasta. Tähänkin minulla oli heti tilaus mielessä; olemme hahmotelleet tuvan keittiönurkkausta mielessämme jo pitkään - eli miten kaapisto, hyllyt ja kaatoallas yhdessä sopivat yhteen - ja mitä hyllyjä seinälle olisi hyvä rakentaa ja miten sijoittaa. Kaapistohan meillä oli jo tuolloin korjattuna ja paikallaankin, mistä en tosin kuvaa ole näyttänyt, sillä vetimet puuttuvat. Mutta hyllyt puuttuvat kokonaan, ja niitä pitää joko rakentaa tai tehdä jostain hyviä löytöjä.

Piirsin siis projektiokuvan; ensimmäinen sellainen elämässäni, ja vähän jännitti. Ihan mukiinmenevähän siitä lopulta tuli, ja mikä tärkeintä - tässä pystyin suunnittelemaan samalla nuo hyllyjen paikat - ja mitat: mitä mihinkin ja mille korkeudelle tulisi. Ja näki, että kokonaisuus on selkeä ja silti sellainen sopivan söpö torpan tunnelmaan.

Tähän harjoitustyöhönhän ei kuulunut vielä pintojen ym. suunnittelut, joten nyt katsojan tulee vain kuvitella tuohon kuvaan maalatut panelit ja panelien yläpuolelle tapetit ym.

Instagrammissa sainkin heti kyselyjä keittiönurkkauksesta, ja kertailen niitä ajatuksia vielä tähän. Saamme kaapin ikkunan eteen, sillä ikkunat ovat vanhan mallisia; sisäikkunat nostetaan pois ja ulkoikkunat avautuvat ulospäin. Patteria meillä ei ole kyseisen ikkunan alla, ja patterit meillä kaikkinensa tulee olemaan irtopattereina. Tiskit me tiskataan vadeissa kaapin päällä (korkeus on juuri sopiva siihen), ja tiskivedet kaadetaan kaatoaltaan kautta ulos. Juoksevaa vettähän meillä ei torpalle tule. Likaisille tiskeille on oma vatinsa kaapin sisällä; näin tiskit eivät pääse valloittamaan tilaa liiaksi, eikä sekasotku vaivaa. Keittiökaapisto on maalattu pellavaöljymaalilla, joka kestää hyvin ajoittaisen kastumisen - ainakin on kestänyt tähän asti. Kuivaa sitten lopuksi vain pöydän kunnolla. Ja lattialla on aina räsymatto, joka imee myös osaltaan pöydältä roiskuvaa vettä. Ei ihan modernein ratkaisu siis - mutta pienessä tilassa meille juuri sopiva. Näin saimme pitkän laskutilan keittiöön, jossa on hyvä tehdä myös ruokaa ja leipoa - eikä tila ole koko ajan "varattuna" tiskeille. Nämä siis niitä "tilaajan toiveita" työlle, heh!

Mutta summa summarum: on ihanaa taas pitkästä aikaa miettiä sisustusjuttuja.

P.S. Sen verran lyijykynää, pyyhekumia ja korjauskynää tuli käytettyä, että vedin nämä kuvat suodattimen läpi ennen kuin tänne kehtasin tiputtaa - mutta pienellä kikalla sain niistä vieläkin mukiinmenevämmät, ja sain tämänkin harjoitustyön dokumentoitua sähköisesti tänne. Varmasti kiva - joskin ehkä myös noloa - katsella näitä jälkikäteen. Mutta harjoitus tekee mestarin - eli yhtään en osoita häpeää vaan sitäkin enemmän innostuneisuutta ja iloa tätä kaikkea uutta oppimaani kohtaan. Ja vinkkinä: pohjapiirroksen piirtäminen mittakaavaan voi todella avara silmiä tilaan, josta sellaista ei ennen ole ollut, joten kannattaa kokeilla - vai oletko jo kokeillut?




I have started interior design studies, and here are my very first assigments! 
I drawed the floor plan of our farm house and projetion of the new kitchen corner. 




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!


perjantai 13. lokakuuta 2017

Järki ja tunteet: Case Vanha talo // Why buy an old house?



Ajattelin avata ovea vanhan talon omistajan tunne- ja ajatusmaailmaan. Kirjoituksissani on tullut kenties viime aikoina jopa uuvuttava ja turhan yllätyksellinen kuva vanhan talon omistajan ja kunnostajan elämästä. Tehtävälista on loputon, taloon on tullut sisään hiiriä, sitten hevosmuurahaisia, on kuultu kuolemankellon tikitystä, on lahoa, talo vinossa joka suuntaan, on kärsitty väärin rakennetusta alapohjasta ja sen aiheuttamasta huonosta sisäilmasta - ja mitä nyt vielä?

Moni puistelisi tässä vaiheessa päätään: ei mitään järkeä.



Mutta me emme. Tässä on sekä järkeä että tunnetta. Mikään yllämainituista ongelmista ei ole sellainen, etteikö sitä voisi ratkaista. Ratkaisuun on toki tarvittu aikaa, asiaan perehtymistä ja työtunteja - mutta pikkuhiljaa asiat vain hoituvat kuntoon. Aluksi on saattanut iskeä paniikki, mutta useimmiten niinä hetkinä olemme kaivaneet esille Panu Kailan Talotohtorin ja sitä tutkittuamme rauhoittuneet.

Olemme etsineet syyn ongelmalle, korjanneet syyn, ja sitten seuranneet, mitä tapahtuu. Järkevintä tässä on ollut kenties se, että itse tekemällä rahaa ei ole juuri ongelmien ratkaisuun tarvittu. Vanhan talon rakenne ja tekniikka ovat sellaisia, jotka voi itse korjata; ei tarvita ammattilaista ammattilaisen hinnalla paikalle. Järkevää on ollut myös se, että talon hinta tontteineen oli pieni. Näin rahaa jää muuhunkin kuin velan maksamiseen.

Hiiret on saatu pikkuhiljaa pysymään talon ulkopuolella, mihin on auttanut alapohjan korjaus, reikien paikkaus, hiiriverkko ja kissan hankkiminen.



Hevosmuurahaisia tapaamme nykyään harvemmin, mihin on auttanut talon ympärillä olevien lahojen puiden polttaminen taikka kuoppaaminen maahan. Lisäksi on rapsuteltu lahoa pois talon hirsistä rakentamisen ja remontin yhteydessä. On levitetty kanelia muurahaisten kulkureittien esteeksi sekä myrkytettykin niitä, jos kaneli ei ole enää auttanut.

Kuolemankellon tikitystä ei ole kuultu enää vähään aikaan. Suurin syy tähän lienee alapohjan korjaus, mikä vei kelloilta elinoloja varmasti rutkasti - samoin talon ympärillä olevan maan muokkaus sekä salaojitus ja rännien asentaminen niin, että kosteus ei enää pääse samalla tavalla nousemaan hirsiin ja rakenteisiin.



Näihin yllä mainittuihin korjauksiin on toki mennyt ehkä noin 5000-6000 euroa; suurimpina erinä maan muokkaus isolla koneella, salaojaputket ja alapohjan imurointi - pienempinä erinä mm. lecasorat, harsot, puurakenteet, pahvit, ruuvit, hiiriverkot, laastit, rännit ja hevosmuurahaisten eliminoimiseksi ostetut myrkyt.

Jos kaiken olisi teettänyt ulkopuolisella, torpalle olisi kertynyt jo hintaa melkoisesti. Itse tehden ollaan säästetty pitkä penni - ja tiedetään, miten kaikki on tehty ja että kaikki on tehty kunnolla. Olemme tehneet ns. säästävää remonttia; kaikki mahdollinen olemassa oleva on hyödynnetty ja kierrätetty ja uusia osia on ostettu vanhoina, välillä pitkällisen etsinnän tuloksena. Maksut on maksettu niiden tipahdellessa eteen suoraan palkoista ja pieneltä osin koskemalla säästöihin, joten korkojen kera ei ole tarvinnut kunnostustöitä tehdä.

Meidän ei tarvitse purkaa koko taloa tai korjata sitä kokonaan heti paikalla ongelmien edessä, vaan voimme niitä pikkuhiljaa korjata. Siinä sivussa elämämme ei ehkä ole aina aivan luksusta, mutta sen kestää. Mielessäsi nousee kenties kysymys: Miten sen kestää?

Sen kestää, koska vanha talo pihapiireinen ja metsineen antaa niin paljon myös iloa! 



Näin syksyn tullen iloa tuovat etenkin tulisijat. Talo lämpiää puilla, mutta samalla lämmitystä voi hyödyntää tekemällä ruokaa, kuivattamalla satoa tai vaikka vain kuuntelemalla rätinää tulisijoissa illan hiljaisina tunteina. Sisäinen mieleni vain nauttii siitä, että pystyn tekemään asioita luontoa kunnioittaen; tässä tapauksessa sähköä säästäen.

Vanhan talon tunnelma on myös ihan oma lukunsa; ikkunoista avautuvat näkymät vanhaan pihapiiriin luovat osan tunnelmasta - osa tunnelmasta tulee sisältä vanhoista, kuluneista pinnoista, epätäydellisisä yksityiskohdista, omasta kädenjäljestä, vanhoista ikkunoista ja natisevista lattioista.

Vanhan talon mukana tulee luonnollisesti usein myös vanha pihapiiri vanhoine piha- ja talousrakennuksineen. Hyvällä tuurilla ne ovat hyvässä kunnossa - tai vähän vähemmän hyvällä tuurella vielä kunnostettavissa. Vanhat rakennukset mahdollistavat paljon; meillä tällä hetkellä ulkosaunan, kuntosalin, leikkimökin, varastoinnin, halkovajan, verstaan - ja ollaanpa navettaa hyödynnetty hääjuhlien tuoksinnassakin. Jos nämä kaikki rakennukset olisi pitänyt rakentaa alusta alkaen, olisi hinta ollut aikamoinen - ja eivät ne ihan pienellä summallakaan olisi rakentuneet.

Syksy on myös sadonkorjuun aikaa, ja usein vanhan talon mukana tulee kaupantekijäisenä mukaan myös vanha pihapiiri vanhoine hedelmäpuineen ja marjapensaineen. Parasta on, kun menet lasten nukahdettua pihalle poimimaan kourallisen mustia viinimarjoja ja nautit ne tumman suklaan ja hyvän kirjan kera ennen nukkumaan menoa. Parasta on myös välipalarahka, johon käyt äkkiä poimimassa marjat pensaista. Tai se näky, kun lapset ottavat omenapuusta omenan ja ryhtyvät vain syömään. Välipalaa hyvin oma-aloitteisesti, ja äiti kiittää.



Vanha pihapiiri on usein sijoitettu huomioiden kasvien hyvät kasvuolosuhteet. Näin ainakin meidän torpalla; kasvit kasvavat hyvin ja kasvimaa tuottaa yllättävänkin vähällä vaivalla satoa. Tänä syksynä ruoka valmistuikin meillä pitkälti oman kasvimaan antimista, ja perunat, porkkanat ja punajuuret kasvavat vielä maassa. Satoa riittää myös talveksi ja sitä korjataan aina sopivan tilanteen tullen. Välillä toivotaan lisätunteja vuorokauteen, jotta ehtisi keräämään kaiken haluamansa. Nälkä kasvaa syödessä: koko ajan imet uusia ideoita sosiaalisesta mediasta, ja halu kokeilla uusia, terveellisiä ja vieläpä aivan käden ulottuvilla kasvavia luonnontuotteita kasvaa.

Syksyllä pihapiiri tarjoaa vielä tekemistä; vanhat puut pudottavat lehtensä - ja minä tykkään haravoida. Jos vain olisi aikaa, minä voisin kevyesti haravoida vaikka päivän putkeen kuunnellen samalla luonnon ääniä ja nauttien syksyn raikkaasta ilmasta - jos vain joku kutsuisi välillä syömään. Lapset nauttivat myös; lehtikasoja odotellaan jo saapuviksi: kasa lehtiä, hyppy keskelle ja alkaa lehtisade. Parhaita syysmuistoja!

Syksyllä  torpan kunnostaminen sisätiloissa nousee taas ajankohtaiseksi. Vanhassa talossa on varmasti aina jokin nurkka, joka huutaa itseään. Miehelle riittää puutöitä - minulle maalattavaa, tapiseerattavaa ja suunniteltavaa vielä moneksi vuodeksi. Torpan laittaminen tuottaa meille siis mielihyvää; oma kädenjälki ja muistot piirtyvät seinille ja rakenteisiin, kun itse niitä visioimme ja toteutamme.

Tässä oli vanhan talon ja pihapiirin luomia iloja näin syysaikaan. Iloja on myös muina vuodenaikoina, mutta jätän ne seuraavien postausten asialistoille. Oli kuitenkin hyvä muistuttaa myös itseään, että niin paljon kuin vanha torppa on meiltä aikaa ja energiaa vienyt, on se sitä niin paljon myös tuonut! Toivottavasti postaus toi esille niin tunne- kuin järkipuolen, miksi vanha talo on kunnostamisen ja asumisen arvoinen - sillä sitä se juuri nimenomaan mielestäni on.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Hienoa olisi, jos rohkaisin jonkun teistä tekemään sen lopullisen päätöksen ja hankkimaan vanhan talon uuden ja modernin sijasta. Usein kun kuulen vedottavan juuri siihen, että vanhaan taloon menee sitten kaikki rahat ja aika. Epäilen, että menisi kummatkin noista; jompaa kumpaa saattaa kuitenkin mennä rutkasti. Mutta jos nauttii omilla käsillä tekemisestä - eikä niinkään makoilusta aurinkorannalla - voisin melkein rohkaista miettimään vanhaa taloa todellisena vaihtoehtona.

Lisäksi ajattelen aina ympäristöä ympärillämme - ja tulevan sukupolven tulevaisuutta maapallollamme; nykyinen into rakentaa aina uutta tietää useimmiten myös uusia rakennusmateriaaleja. Paitsi, että uusi rakentaminen kuluttaa luonnonvaroja, niiden tuottaminen aiheuttaa myös päästöjä. Ja betonirakentamisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt eivät ole muuten ihan pienet - mutta sellainen asia, josta kuitenkin vielä vaietaan. Tämä pieni sivujuonne, mikä juontaa juurensa leipätyöni haasteisiin.

P.S. Olen saanut useamman uuden lukijan ihan nyt kuukauden aikana; toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi - ja olen äärimmäisen otettu teistä jokaisesta! On mahtavaa, jos ja kun juttuni kiinnostavat jotakuta - ja että pikkuinen blogini löytyy jonkun hassun mutkan kautta bittiavaruudesta. Tästä sivujuonteena voisinkin kehoittaa muita bloggareita päivittämään lukulistallansa olevat blogit oman bloginne sivulaitaan; harmillisen usein se unohtuu ja lukulistalta puuttuu ne kaikkein tuoreimmat ja kenties tiheimmin päivittyvätkin blogit. Itse nimittäin teen juuri näitä väyliä pitkin uusia mahtavia löytöjä!


There are so many reasons, why repair old house. It saves natural resources, it doesn't cause greenhouse gas emissions like new concrete construction, old buildings don't cost much and saving renovation is almost free. Usually you get also big nutritious farmyard and large bars into the bargain - and get change to store, garden and plant different things - and eat healty food from own plantings! 

I just hope people would appreciate old buildings and surroundings more; it just makes sence!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

torstai 21. syyskuuta 2017

Uusi ikkuna tupaan! // New (actually old) window!



Torpasta puuttui mielestämme yksi ikkuna. Ihmettelimme monesti, miksi paikassa ei ollut ikkunaa. Kun taloa katsoi takaniityltä päin, oli torppa ikkunoineen suorastaan epäsymmetrinen. Sisäpuolella tuvassa ikkunan puutteen huomasi puolestaan pimeydestä; keittiön nurkkaus oli synkkä. Vaikka kuinka silmä sanoi ja järki painotti uuden ikkunan olevan oikea ratkaisu, arvelutti uuden aukon puhkaiseminen seinään ihan siitäkin syystä, että muuttaisimme tällöin rakennuksen näkyviä rakenteita. Päätimme kuitenkin luottaa omiin silmiimme ja tuntemuksiimme, ja niin pääsimme tänä kesänä suunnitelma-asteelta itse toimenpiteisiin. 

Suunnittelutyö lähti tarkentumaan ulkoapäin. Ikkunan paikka seinällä mitattiin suhteessa seinällä jo olemassa olevaan ikkunaan; määriteltiin ikkunan korkeusasema. Sitten mentiin sisälle ja tarkistettiin, että korkeus olisi suurin piirtein sama tuvan muiden ikkunoiden kanssa. Joka suuntaan vinossa olevassa torpassa tässä kohtaa on pakko olla suurpiirteinen. 


Ikkunan sijainti vaakasuunnassa arvioitiin suhteessa siihen, mitä se oli samaisella seinällä olevan toisen ikkunan ja samaisen seinän toisen kulman välillä, mutta sijaintia kuitenkin tarkennettiin myös sisältä käsin, sillä tavoitteena oli saada ikkuna sijoittumaan sopusuhtaisesti myös tupaan niin, että se valaisisi paitsi ns. keittonurkkausta, mutta myös keittonurkkauksen ja osin leivinuunin "takana" olevaa tupaa. Lisäksi halusimme mahdollisuuksien mukaan hirsien paikkakohdat ikkunan sisälle, jolloin seinälle jäisi jäljelle mahdollisuuksien mukaan ehjiä hirsiä. Onneksemme nämä kaikki tavoitteet pystyttiin toteuttamaan; ikkunalle löytyi niin sisä- kuin ulkosuunnastakin hyvät, joskin suurpiirteiset mitat.

Itse työ lähti liikkeelle ulkoapäin. Mies irrotti isäni kanssa uuden ikkunan kohdalta vuorilaudat irti ja vuorilautojen alla oleva pahvi leikattiin tarvittavilta osin irti. Lautoja ei heitetty menemään, vaan ne säästettiin käytettäväksi uudelleen seinässä, kun ikkuna olisi paikallaan. Näin ei tarvinnut hankkia punamultamaaliakaan tähän hätään, kun vuorilaudat oli jo valmiiksi maalattu.



Seuraavana päivänä kaikki tuvan irtaimisto siirrettiin pölyltä turvaan, mikä oli erittäin hyvä ratkaisu, sillä moottorisaha tosiaan pöllyytti vanhaa hirttä kunnolla ja sotku oli senmoinen aukon puhkaisun jälkeen. Jälkiviisaana olisimme ottaneet myös lamput irt katosta ja suojanneet puuhellan päällyksen. Muuten seinäpinta olikin jo hirrellä viime kesän alapohjaremontin ja vanhan keittiön purkamisen myötä.

Yllä olevasta kuvasta näkee torpan historiaa; torpan seinät ja huonejako oli ilmeisesti ennen 1940-luvulla tehtyjä uudistustöitä erilainen. Väliseinä kulki noiden hirsipaikkojen kohdalta, ja nykyisen tuvan kohdalla oli kamari ja toisella puolen seinää itse tupa. Olemme tyytyväisiä tähän tilajaon muutokseen, sillä nyt aurinko valaisee tupaa päivän, ja vain kesän aamu- sekä ilta-aurinko  tuo enemmän valoa ja lämpöä kamareihin. Varhainen aamu-aurinko ei sen sijaan päässyt tupaan, mutta uuden ikkunan myötä myös sille löytyy tie aamupalapöytään, mistä olen niin onnellinen!

Sahausta varten hirsiin kiinnitettiin ns. ohjurit, jotta saha pysyisi mahdollisimman hyvin linjassa suunnitellun kanssa. Itse seurasin ulkoapäin, että saha kulki suunniteltua linjaa pitkin, ja mies sahasi sisältä käsin. Jälkiviisaana neuvon sahaamaan ulkoapäin, sillä sotku olisi sisällä tuolloin vähäisempi. Sähkökäyttöinen moottorisaha olisi ehkä myös ollut parempi, mutta yllättävän nopeasti bensan katku hävisi meillä tuvasta; tuuletus kun oli uuden ikkuna-aukon myötä suhteellisen tehokasta.








Aluksi tavoitteena oli tehdä lovet hirsien sisään ns. karapuille, mutta selviteltyämme asiaa, ymmärsimme, että karapuut ovat pikemminkin uusille hirsitaloille välttämättömät. Meidän torppa kun on ehtinyt elää ja painua jo sen 100 vuotta oletuksemme on, ettei se enää kovin painu. OIkaisimme siis tässä kohtaa, ja hirret sidottiin yhteen paksumpaa runkotavaraa käyttäen laittaen väliin pellavarivettä ja käyttämällä pitkiä, moderneja ruuveja.

Yllätyksikin tuli vastaan - kuten aina vanhaa taloa korjattaessa; sille ainakin tuntuu. Tällä kertaa yllätys oli ikkunan yläpuolelle jäävien hirsien heikko kunto. Ylimpiä hirsiä peitti alun perin lauta, jonka edeltävä omistaja oli siihen ilmeisesti visuaalisista syistä asentanut. Laudan alla hirsissä oli veistettyjä reikiä ja toisaalta myös lahoa puuta, minkä vuoksi ikkunan yläpuolisen rakenteen kantavuus alkoi arveluttaa. Torpassa tavatut hevosmuurahaiset sekä kuolemankellon tikitykset ovat myös saaneet osaltaan meidät supertarkoiksi näissä asioissa, ja päätimme siinä työn tiimellyksissä, että ikkunan yläpuolelle pitää laittaa paikkauspalat - ja ottaa siis lahot ja heikot hirret pois. Paikkauspala löytyi onneksi navetasta; yksi kaupunkikotimme parioven aukosta säästetyistä hirsipaloista sopi täydellisesti korkeudeltaan ja leveydeltään ikkuna-aukon yläpuolelle. Toki tarvittiin useamman tunnin veistelyä, kokeilua, sahausta, kokeilua ja monen monta nostoa ylös alas ennen kuin hirsipaikka asettui paikalleen.

Mutta niin asettui, ja opimme jälleen kerran jotain uutta; hirsien vaihtoa, kas vain!

Alla olevassa kuvassa näkyy todiste tuosta paikkauspalasta ikkuna-aukon yläpuolella. Sitä uudemmissa se ei juuri näy listojen ja ikkunan yläpuolelle rakennetun avohyllyn ansiosta. Tulevaisuudessa kyseinen seinä myös pinkopahvitetaan ja tapetoidaan, koska kyseisen seinänpätkän hirret ovat varsin karua katseltavaa reaalimaailmassa, eli näkymä tulee tästäkin vielä siisteytymään, eikä paikkauksista olen sen jälkeen visuaalista haittaa ollenkaan.

Mutta takaisin tarinaan ikkunan asennuksesta: Samaisen päivän illalla jouduimme toteamaan, että päivä ei riittänyt ikkunan asentamiseksi paikalleen. Kymmenen aikaan lapset söivät iltapalaa hyvin ilmastoidussa tuvassa, ja mies asensi ikkuna-aukon eteen muovia hyttysten ja tuulen suojaksi. Työtä jatkettiin seuraavana päivänä, ja niin saimme lopulta myös kesän aikana kunnostetut karmit ja ikkunaruudut paikalleen.

"Uutta" ikkunaahan mies ehti metsästää noin vuoden päivät; mitoiltaan ja profiililtaan sopivaa ikkunaa ei ihan heti tuntunut löytyvän. Lopulta ikkuna löytyi purettavasta talosta tunnin ajomatkan päästä torpalta ja vieläpä huokeaan hintaan. Ikkunanhakureissu poiki toisen reissun, jonka aikana purimme kyseisestä talosta useamman huoneen lattialaudat ja ostimme mukaan myös silloin suunnittelussa olevan skafferin ovet, eteisen tulevaan vessaan myöhemmin asennettavan oven, saunan eteisen uuden ikkunan, lasten leikkiaittaan asennettavan ikkunan, ja mitä vielä? Taisimme saada kaupan päällisiksi myös muutamat koukut ja uunin suojuspellit, ja peräkärry oli ääriään myöten täynnä tavaraa ajaessamme takaisin torpalle.

Vanhan talon purkamiseen osallistuminen näin tavaran ostomielessä oli jossain määrin ristiriitaista; saimme halvalla erittäin hyviä ja arvokkaista rakennustarvikkeita - mutta toisaalta suretti suunnattomasti kyseisen talon kohtalo. Mutta siitä olin onnellinen, että edes osa talon rakenteista jatkoi elämäänsä - osan siirtyessä kuulemma maatilan polttokattiloihin luomaan lämpöä ja energiaa.


Ja niin, yllä olevassa kuvassa ikkuna on paikoillaan, mies saanut ulkovuorauksen sekä ulkolistoitukset vanhan tyylin mukaisesti sahattua ja paikoilleen, ja minä olen maalannut listat ja ikkunat kertaalleen paikan päällä pellavaöljymaalilla. Naapuri tuumasi, että sillehän se näyttää, kuin olisi aina ollut siinä. Ja samaa tuumattiin mekin, eli oltiin todella tyytyväisiä lopputulokseeen, sillä onnistuttiin tavoitteissa ulkoapäin täydellisesti!

Mutta entä sisältä päin?










Tälle näytti muutama viikko sitten. Vaikka tässäkin on keskeneräistä (ja kuvan ottamisen jälkeen olemme kunnostaneet keittiöön muun muassa vanhan kaapiston), on ero viime jouluun suhteellisen huomattava. Jos ette usko, kurkatkaa tämän postauksen viimeistä kuvaa!

Tupa on nyt erittäin valoisa ja tilavamman oloinen. Keittiössä on ihan eri puuhailla, kun voi tehdä luonnonvalossa asioita huomattavasti pidempään kuin mitä ennen pystyi. Ja tiskatessa on kiva katsella alas pellolle ja metsään, josko siellä näkyisi vaikka eläimiä. Ikkunan asentamisen myötä mies pääsi myös viimeistelemään paneloinnit keittiön nurkkauksen seinämäänja sanomaan hyvästit sanomalehtinäkymille; samoin jatkamaan listoitusta. Kuten aiemmin sivulauseessa mainitsinkin, myös keittiön kalustus on tämän jälkeen uudistunut, mutta tästä kerron sitten toisella kertaa, kun on näytettävissä jotain valmistakin.

Summa summarum: itse ikkunan puhkaiseminen oli lopulta pieni juttu. Suunnittelutyö, ikkunan etsiminen ja varsinkin hirren vaihto olivat tässä niitä haastavampia tehtäviä, mutta onneksi niistäkin haasteista selvittiin kunnialla!

Aiemmissa postauksissa sainkin muutamilta teiltä tukea uuden ikkunan osalta; kiitos paljon niistä! Ja tässä tämä nyt on. Eli katsokaa ja kertokaa nyt, mitä tuumitte lopputulemasta!


We installed new (actualla old) window last summer in our farm house. 
Pictures show, how the farm house looked before and after. 
We think, it looks like the window had been always there. 
What do you think?



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!




torstai 14. syyskuuta 2017

Vanhasta aitasta leikkimökki // The Old Granary as a Playhouse



Reilu vuosi sitten vinkkasin suunnitelmista rakentaa leikkimökki vanhaan aittaan. Tänä kesänä ryhdyimme tuumasta toimeen; aloittaen tietenkin taas rakenteista.






Maa oli noussut aitan ympärillä melkoisesti, mikä ei ollut tietenkään alimmille hirsille paras tilanne. Pikaelvytystä oli tehty jo aiempina vuosina lapioimalla hirsiä hipovaa maata pois aitan vierustalta, mutta tämä johti tietenkin siihen, että sadevesi jäi seisomaan aitan alle. Tunkkien avulla aittaa hinattiin ylöspäin ja aitan nurkkiin kasattiin uusia kiviä - ja näin silmämääräisesti vino aitta oli vähemmän vino ja mikä tärkeintä; alimmat hirret ovat nyt selvästi maapinnan yläpuolella.

Olimme varautuneet myös hirsien vaihtoon, mutta sen verran onnekkaita olimme, että alimmat hirret olivat säilyneet pientä pintalahoa lukuun ottamatta ehjinä. Aitassa on kuitenkin edelleen lahoa hirttä, jota olisi voinut vaihtaa, mutta koska päämissiona oli saada lapsille leikkimökki niin, että lapset haluavat vielä leikkiä leikkimökissä, päätimme oikaista. Hirsiä voidaan vaihtaa myöhemminkin; tärkeintä oli, että kantavat rakenteet olivat ehjiä.




Myös alapohjaa kannattavat hirret olivat ehjiä. Lattia näiden hirsien päällä oli sen sijaan sen verran hiirien tai rottien koluama, että se purettiin ja tilalle asennettiin uusi lautalattia. Tai ei tietenkään uusi vaan käytimme vanhoja lattialautoja, jotka kävimme edeltävänä talvena purkamassa talosta, jota oltiin purkamassa maan tasalle.

Aitassa ei ollut myöskään minkäänlaista ikkunaa. Ikkunan laittaminen vanhaan aittaan arvelutti, mutta päätimme puhkaista ikkunan seinään, joka näyttää metsään päin. Näin ikkunaa ei näe pihapiirissä ja vanha aitta näyttää pihalta katsottuna sille kuin on ollut sen reilun 100 vuotta.



Ikkuna-aukon suunnittelu umpikieroon aittaan oli vähintäänkin haastava tehtävä. Mutta siihen se lopulta sahattiin niin, että näytti mahdollisimman vähän kierolle sisälle päin ja samoin mahdollisimman vähän kierolle ulospäin. Aukka sahattiin moottorisahalla sisältä päin paksuja rimoja myötäillen - ja sahaa mahdollisimman suorassa pitäen. Helppoa se ei ollut ensikertalaiselle, mutta hyvin mies siitä selviytyi - ja sahaus oli hyvää harjoitusta seuraavan päivän projektiin, jolloin sahasimme ikkuna-aukon torpan seinään - mutta sen tarina onkin sitten oma postauksensa.




Ja niin saatiin ikkuna paikoilleen (jotenkin), ja lattiat asennettua. Sen jälkeen supersiivous ja kalusteet sisälle. Vanhoja kalusteita oli säästelty leikkimökkiä silmällä pitäen, ja niin sai mökki pöydän ja tuolit (lapsuuden kotini perintöä), pinnasängyn ja laverisängyn (torpan mukana tulleita kalusteita) - ja myöhemmin vielä kulmakaapin (sekin vanhaa tuvan kalustoa). Vielä kalusteita mahtuu ja ajatuksissa onkin jokin arkku sekä kaapisto, joissa säilyttää leluja ja petitarpeita.

Ikkunasta täytyy vielä sen verran sanoa, että niitä ei ehditty kunnostaa lainkaan. Kuvistahan sitä ei näe, mutta ulkoapäin niistä puuttuu myös lasiruutuja - puhumattakaan kitistä tai hyvästä maalikerroksesta. Samoin listat vielä puuttuvat. Mutta on valoa ja näkymä metsään, ja sehän se tärkeintä lasten näkökulmasta.

Seinissä on myös hiiren kokoisia aukkoja - samoin katonrajassa. Saati sitten hyttysten aukoista; niitä on erittäin paljon. Niiden paikkaamiseen päästään kenties ensi kesänä.

Tärkeintä tässä kohtaa oli kuitenkin saada aitasta leikkipaikka lapsille - ja siinä päästiin maaliin. Aitassa vietettiin heti lattian valmistumisen jälkeen tuparit, ja tuparilahjaksi lapset saivat tupaansa muun muassa rengaskeinun (vanha rengas löydettiin navetasta), vanhan emaliastiaston (kirpparilöytö) sekä patjoja, tyynyjä ja peittoja (perintönä isovanhemmilta).











Tuparit olivat onnistuneet ja loppukesästä lapset viettivät monta tuntia tuvassaan tehden majoja, keinuen ja voimistellen sekä kahvitellen ja syöden - ja välillä leväten. Sai toinen olla välillä vauvakin ja nukkua pinnasängyssä päiväuniaan.

Suunnitelmissa on joku päivä kunnostaa aitta ihan siihen kuntoon, että siellä voi nukkuakin. Suunnitelmissa on myös parven rakentaminen aittaan, mikä loisi tilaan ihan uudenlaisia seikkailun mahdollisuuksia - ja vieraille myös yösijaa. Tavoitteena on kuitenkin säilyttää vanhan tilan tunnelma, ja mennä vanhan rakennuksen ehdoilla.

Mutta nämä projektit tulevat sitten aikanaan. Listalla on monta tärkeämpääkin asiaa, joiden kanssa menee vuosi jos toinenkin. Aina on kuitenkin piristävää suunnitella ja haaveilla - eikö? 




We builded a playhouse in old granary this summer. The granary was lifted upward, new floor was builded from old floorboards and the dark granary got light inside with a new window. The interior is not finished, neither the window structures and the walls, which are full of holes. But first things first: the kids have now place to play - and the joy is apperent!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 11. syyskuuta 2017

Huussin remonttikertomus jatkuu // The Toilet Renovation, Part II



Jo kaksi vuotta sitten kerroin torppamme ulkohyyskästä. Oli aika toivoton tapaus niin käyttää kuin pitää puhtaanakaan. Eikä se kovin visuaalista silmäänikään hivellyt. Tästä pääset katsomaan alkutilanteen.

Ensimmäisenä kesänä huussi koki jo paljon muutoksia; mies rakensi huussin takaosan käytännössä uusiksi, nikkaroi paremmat istuinosat (mm. vanhaa huussista joskus purettua istuinosaa hyödyntäen) ja porrastasanne saatiin muokattua niin, että vaikeasti siirrettävistä ja turhan korkeista portaista päästiin eroon. Listoitusta jatkettiin samalla vanhalla tyylillä kuin huussissa aiemmin oli käytetty; paksua lautatavaraa, jota vähän hiottiin kulmista.

Lopuksi äitini pesi huussin kauttaaltaan, ja uskotteko; vessa oli yksinkertaisesti niin likainen, että lattian väri muuttui kertalaakista! Samoin hirsiseinät tulivat nätimmin esille ja seinän roiskeistakin päästiin pääosin eroon muutamia mustia maalitahroja (?) lukuun ottamatta. Että kiitos äiti kuurausavusta; se muistetaan vieläkin!









Viime kesänä vakaana tavoitteenani oli maalata huussin katto, seinät (hirsiseinää lukuun ottamatta) sekä istuinosat, mutta niin taisi käydä, että aika loppui. Ehdin maalata katon kerran, ja siihen homma jäi. Tänä kesänä vakaana tavoitteenani oli jatkaa maalaamista, mutta kuinka kävikään? Taas aika loppui, enkä todennäköisesti ehdi maalauspuuhiin tänäkään vuonna ennen pakkasten tuloa.

Kaksi vuotta odotin, että näytän teille sitten sen hienon lopputuloksen. Mutta nyt viikonloppuna näpsäsin muutaman kuvan, ja päätin jatkaa kertomusta näillä sanoin: asia on edennyt, mutta ei ole vielä valmis. Asiat etenevät torpalla välillä niin maan hitaasti ajatellen tällaisia blogipostauksia. Siitä olen kuitenkin tyytyväinen, etten enää ahdistu näistä hitaista edistymisaskeleista ns. normielämässä niinkään paljon kuin ennen. Huussi on nyt toimiva, sen voi helposti pestä ja pitää puhtaana; ja tämä on todella tärkeintä. Visuaalisiin seikkoihin päästään käsiksi ehkä ensi vuonna - ja silloin näkymä on todennäköisesti vieläkin raikkaampi ja nätimpi. Vaikka tykkään myös tästä vaiheesta; tässä on sellaista ehtaa mökkimeininkiä.

Itseni tuntien tiedän kuitenkin, että mökkimeininki ei kelpaa minulle loputtomiin, ja joku kaunis päivä tätäkin huonetta piristää maali ja kenties muutama taulu seinällä. Lisäksi tietenkin kupu lampuun ja käsienpesun järjestäminen mahdollisesti jopa huussin sisälle. Huussissa otetaan jo nyt kengät pois jalasta, myös talvella. Nyt vieraita kehoitetaan ottamaan kengät pois jalasta vessaan tullessa, mutta tulevaisuudessa haluaisin, että itse vessan sisustuskin viestii siitä, että nyt ollaan selkeästi sisätiloissa, ja kengät otetaan tuolloin pois jalasta. Eikä sukilla hipsiminen huussissa haittaa talvellakaan; komposti nimittäin lämmittää kummasti myös pikkupakkasilla - ja talvellahan joka tapauksessa on villasukat jalassa, vanhassa talossa kun elellään.







Loppuun ilmainen mainospuhe. Meillä on tosiaan edellisten omistajien hankkima Biolanin kompostikäymälä. Voin kertoa: ei todellakaan toiminut aluksi niin kuin pitäisi. Haisi ja kosteutta oli enemmän kuin tarpeeksi. Syynä ei kuitenkaan ollut käymälä, vaan sen asennus. Käymälän ilmastointiputki kehotetaan asentamaan pystysuoraan, ja jos putkeen tulee mutka, lisäämään tuuletusta edistävä poistoilmapuhallin putken päähän. Mutka oli, muttei puhallinta. Aluksi ihmettelimme asiaa puolitoista vuotta, sitten kävimme Biolanilla muissa asioissa ja kävelimme liikkeestä ulos puhaltimen kanssa. Sitten asensimme sen, eikä se toiminut. Hajut tulivat sisälle vielä hurjempina ja asensimme toisin päin ja sanoi poks. Ei auttanut ja aikaa taas meni. Mies ajeli yksi päivä Biolanin putiikin ohi, ja kävi laitteen kanssa kyselemässä, mikä meni vikaan. Vika laitteessa, ja mies sai uuden samantien mukaan.

Ja nyt toimii! Hajut ovat poissa. Kosteus on poissa. Ja tavara palaa kompostissa kuten kuuluukin. Hitaasti tässäkin kohtaa hyvä tuli, mutta jos joku toinen kärsii samanmoisista kosteus- ja hajuongelmista biohuussissaan, kehotan kokeilemaan tätä laitetta. Ei tarvitse kärvistellä asian kanssa niin kauaa kuin meikäläiset.

Nyt huussissa ei haise. Pikemminkin tuoksuu, jos kannan sinne kukkasia! Kuvassa kuitenkin kuivatettuja heiniä; on ollut toimiva ja kaunis ratkaisu jo sen kaksi vuotta. Joskus sisustusta ei vain ehdi muuttaa, ja hyvä ratkaisu on pitkäaikainen ratkaisu.

Tämä tästä kertomuksesta; ehkä ensi kesänä saamme siis jatkoa tälle. Saas nähdä, miten käy!





The outdoor toilet renovation has progressed. You can see the initial situation here. The toilet was hard to clean and the earlier builded things did not work well. 

Maybe next summer I start finally painting! 


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

tiistai 5. syyskuuta 2017

Yrttien kuivatusta talven varalle // Drying Herbs




Tänä kesänä on harjoiteltu yrittien, nokkosten ja kehäkukkien kuivatusta ja varastointia talven varalle. En vielä pysty sanomaan onnistuimmeko, mutta ainakin on yritetty. Kuivatuksessa on yksi asia, joka on sekä plussaa että toisaalta miinusta. Kuivaamalla asiat saa menemään mahdottoman pieneen tilaan. Toisaalta isot vadit yrttejä alussa ja vaatimattomat murut purkin pohjalla lopussa luo riittämättömyyden tunnetta; kuinka paljon minun pitääkään kuivata näitä, jotta saan purkit täyteen...?

Viime viikonloppuna totesin, että parempi siirtää yrtit pienempiin purnukoihin, ja olla vain tyytyväinen saavutettuihin murusiin, sillä - kesä - sinähän näytät loppuvan, joten keräilymahdollisuudet alkavat olla myös loppumaisillaan.




Kesän aikana olen testannut kuivattamista huoneilmassa orrella ja ritilällä leivinuunin päällä, mutta myös kuivurilla - ja lopulta myös leivinuunissa. Oppina näistä sanoisin, että leivinuuni on paras, mutta ajoitus erityisen tärkeä; uunissa saisi olla vain 40-50 astetta ja luukun tulisi olla varmuuden vuoksi raollaan kuivatuksen ajan. Toisin sanoen leivinuunin lämmityksen jälkeen korkeintaan seuraavana päivänä kannattaa laittaa aineksia kuivumaan.

Orrella kuivatus toimii ihan hyvin, mutta on kovin hidasta, ja haasteena auringon valo, jota ei kuivattaessa saisi ilmeisesti näihin juuri osua (vai onko näin?). Kuivuri sen sijaan alkoi nyppiä minua aika äkkiä. Se vain kuivatti ja kuivatti, eikä loppua näkynyt. Aloin miettiä tämän myötä myös keinon ympäristöystävällisyyttä; energian kulutus täytyi olla jo jonkinmoinen, kun laite oli pyörinyt koko päivän, ja yrtit alkoivat vasta kuivua. Tämän jälkeen tyhmänä luin Jovelan blogista kuivurisuosituksista ja postauksen alle jätettyjä kommentteja. Ymmärsin, että olin ostanut postauksen kommenteissa parjatun huonompilaatuisen kuivurin. (Tuleepa minulla paljon viittauksia Jovelan blogiin; kertonee siitä, että olen ottanut sieltä paljon myös oppia ja tykkään blogista - eli suosittelen pistäytymään!)

En heittänyt kuivuria kuitenkaan roskiin; hyödynsin muovisia ritilöitä kesällä leivinuunin päällä yrttejä kuivattessani. Itse sähköominaisuutta en kuitenkaan juuri kuitenkaan käyttänyt enää, eli vähän turhan kalliiksi nuo ritilät lopussa tulivat.




Kesän ja nyt alkusyksyn aikana kuivatin minttua, piparminttua, salviaa, mäkimeiramia, nokkosta ja kehäkukkaa. Sipulin versoja yritin muutamaan otteeseen, mutta vielä en saanut niitä niin kuiviksi, että eivät olisi homehtuneet purkkiin niitä laitettuani. Ehkä viime viikonloppuna kokeilemani leivinuuni toimii; katsotaan, miten sen kanssa käy. Syksymmällä pistän vielä timjamia ja basilikaa kuivumaan; vielä saavat kasvaa. Mitä sitten ajattelin näitä kuivatuksia hyödyntää?

Mintusta, piparmintusta ja salviasta ajattelin haudutella teetä. Mäkimeiramia, timjamia ja basilikaa käytän puolestaan mielelläni ruuanlaitossa. Nokkosta myös ruuanlaitossa, mutta sain myös vinkin sekoittaa nokkosta sämpylätaikinaan, joten pistetään sekin kokeiluun toivon mukaan. Kehäkukasta ajattelin tehdä kehäkukkavoidetta; aivan uusi aluevaltaus siis tiedossa, jos aikaa tälle vain riittää.

Vielä olisi tavoitteenani käydä metsäalueemme läpi, ja katsoa, josko siellä kasvaisi kanervaa. Stellan innoittamana kuivaisin kanervaa, ja hauduttaisin sitä aina iltojen tullen teehen; kanervalla on kuulemma rauhoittava vaikutus. Tähän asti olen juonut aina kamomillateetä juuri rauhoittavan vaikutuksen takia, joten tämä tulee varmasti kokeiluun, jos vain kanervaa löydän omilta mailta. Kanervahan kuuluu siis varpukasveihin, eikä sen kerääminen kuulu jokamiehen oikeuksiin. Toki voin tarvittaessa kysyä naapurilta, josko hänen mailtaan muutamat kimput kävisin kokeeksi poimimassa.

Sellaisia kokemuksia ja suunnitelmia. Tuleeko teillä vinkkejä mieleen etenkin näiden kuivaamieni ainesten hyödyntämiseen? Ja onko vinkkejä muiden villikasvien kuivattamiseksi? Horsmaa mietin tovin jos toisenkin kesän aikana, mutten saanut aikaiseksi ajoissa. Nyt taitaa olla jo turhan myöhäistä monessa tapauksessa tähän - mutta jos ei muuta, vinkkinä tulevalle vuodelle! Eihän sitä tiedä, jos silloin olisi vaikka enemmän sitä kuuluista aikaa...!?




I have drained some herbs and now just planning how to use those. 
Mayde some tea - and also as a spice when cooking. Have you some good ideas to share?



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

tiistai 29. elokuuta 2017

Sisustussuunnittelua // Interior Design



Olen tarttunut itseäni niskasta kiinni, ja napannut kiinni langasta, jota ole haparoiden tavoitellut tässä useamman vuoden, pääosin tiedostamatta - osin tiedostaen.

Joskus useampia vuosia sitten googletin, minkälaisia sisustussuunnittelun koulutusmahdollisuuksia Suomessa on. Tulin lopputulemaan, että vaihtoehtoja on ammattikoulusta lähtien aina korkeakouluun asti. Kotikaupungista ei löytynyt kuitenkaan yhtään mielekästä vaihtoehtoa. Huokaisin helpotuksesta; minulla on jo kuitenkin hyvä koulutus, ja näin intohimo säilyy varmasti intohimona, eikä siihen paadu. Mutta kuinka kävikään?



Muutama vuosi takaperin huomasin, että Turussa oli alettu järjestään Sisustusakatemian sisustussuunnittelun kursseja. Tutkin tarjontaa, mutta ei; maksullista - ja ei, en kyllä jaksa juuri nyt.

Mutta niin ne tipat muodostavat lopulta virran, joka vie mukanaan. Tänä syksynä oli sellainen tunne, että nyt kaipaan vaihtelua ja uutta haastetta elämään. Leipätyöni on virkamiesmäistä, lankojen järjestelyä ja kiinni pitämistä. Konsulttivuosien jälkeen huomasin kaipaavani suunnittelua, ideointia, visiointia - ja enemmän kauniita asioita ja ehkä myös enemmän tarttumapintaa tavallisen ihmisen arkeen, kun leipätyössäni tarttumapinta on lähinnä muiden virkamiesten ja politiikkojen suuntaan.



Ja niin asiasta keskusteltiin, ja sain mieheltäni parhaimman joululahjan ikinä; yhdessä päätimme käyttää yhteisiä rahojamme - ja yhteistä aikaamme - ja ilmoittauduin Sisustusakatemian sisustussuunnittelu-kurssille. Edessä on vuoden projekti - mahdollisesti kahdenkin, jos en kykene kaikkia harjoitustöitä koostamaan työn ohessa ensimmäisen vuoden aikana. Opetus tapahtuu pääsääntöisesti iltaisin ja viikonloppuisin, joten työn ja kurssin yhteensovittamisen pitäisi ainakin teoriassa onnistua.

Olen innoissani; saan aivan takuulla uusia idoita niin kotimme viimeistelyyn kuin torpan sisustamiseen. Toki vuosien varrella on kokemusta ja näkemystä tullut, mutta että ammattilaiset ovat neuvomassa sinua ja ohjaamassa harjoitustöitäsi. On opintoja muun muassa valaistuksesta, pinnoista, erilaisista materiaaleista - ja ohjelmista sekä piirrustustekniikoista, joilla suunnitelmia havainnollistaa. Suorastaan kutkuttavaa, sillä eihän siinä voi muuta kuin kehittyä ja saada uusia ideoita!



Tähän asti olen hakenut elämässäni uusia sisustussuunnittelukohteita hankkimalla aina uuden kodin - tai viimeisimpänä vapaa-ajan kodin. Nyt kuitenkin tuntuu, että en jaksa olla aina elämässä näiden toteutusten keskellä, jatkuvassa keskeneräisyydessä. Toisin sanoen: ehkä niitä suunnittelukohteita voisi löytyä myös muilta - ja ehkä minulla voisi olla heille jotain annettavaa? Ken sen tietää. Vuosi kertoo varmasti paljon. Pessimisti sisälläni toteaa tähän, että Suomi on pullollaan wanna bee sisustussuunnittelijoita. Optimisti sisälläni toteaa, että tartu unelmiin. Eivät ne ehkä vie juuri sinne, minne aluksi ajattelit - mutta uskon, että jotain ne antavat. Vähintäänkin uusia virikkeitä aina toukokuulle asti, kunnes kurssi loppuu.



Blogissani viime vuosi on ollut sisustuksen ja kauniiden asioiden osalta hieman hiljaisempi. Torpalla on rakennettu pohjia ja rakenteita, joiden päälle sisustus tuo sen viimeisen silauksen. Samoin torpan pihamaalla aika on mennyt ns. pohjien rakenteluun; tulokset alkavat näkyä vasta vuosien kuluttua, kun kasvit kasvavat. Kotona puolestaan kaikki on seisonut, sillä energia on käytetty kuiviin torppaa ja sen pihamaata kunnostaessa. Sivulauseista olette varmasti huomanneet välillä sen syvän huokauksen, kun mietin pintojen viimeistelyä - ja milloin siihen vaiheeseen pääsemme.



Ehkä tulevana vuonna alkaa viimein tapahtua myös pintojen osalta. Ainakin olemme päättäneet, että kaupunkikotimme ns. näkyvimmät kohdat viimeistellään tänä syksynä - ja kannustimena olen luvannut eräälle lahjakkaalle valokuvaajalle, että hän pääsee kuvaamaan kotiamme - ja kenties saa myytyä jutun lehteen. Kyllähän tuohon merkkipaaluun pitää siis listat olla kunnossa ja rakennusluvissa kaupungin leimat päällä - eikös joo?

Että tällaista! Ja kuvituksena torppamme sisäpintoja; paikat alkavat olla sähkötöitä lukuun ottamatta valmiita viimeistelyyn: pinkopahvitusta, ehkä lumppupaperia, tapetointia, maalausta ja listoja. Näihin siis uusia virikkeitä kurssilta, ja katsotaan, miten viime vuonna hahmottelemilleni suunnitelmille käy!




Something new and interesting is going to happen soon;I will begin interior design studies this autumn! We'll see after studies, what kind of interior will form in our farm house. The ground work is soon done; after that we can finally paint, hang wallpapers and decor these rooms. Sounds so nice!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!