tiistai 23. tammikuuta 2018

Köysi listana // Rope as a molding




Ullakon remontin viimeistelyyn kuului kattoparrujen ja katon sekä seinien välisten saumojen siistiminen. Puisia listoja näihin olisi toki yrittänyt voinut virittää, mutta koska vanha puuparru on harvoin mihinkään suuntaan suora, päätettiin käyttää listojen sijasta paksua juuttiköyttä. Lyhyestä virsi kaunis: mitattiin tarvittava pätkä ja liimapistoolin kanssa liimattiin köydet kiinni - ja se oli siinä. Pitkään ehtivät nämäkin köydet lojua kaapin pohjalla odottamassa asentajaa, mutta parempi tietenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Juuttiköysiä on moneen lähtöön; lopulta pisimmän korren vei Taito-merkkinen paksu juuttiköysi, jonka leveys riitti peittämään suuremmatkin rumuudet.On sen verran paksua tavaraa, että myydään ihan terassin / portaikon kaideköytenä.

Kuvat on otettu meidän makuukammarin nurkasta. Sisustaminen etsii tässä huoneessa vielä muotoaan; tapetti on luonut minulle haasteita ja puuttuva pariovi aulan suuntaan haittaa tilan jäsennöitymistä makuuhuoneeksi. Säästämpä muutaman lisäkuvan makuukammarista seuraavaan postaukseen; kuullaan siis toivon mukaan taas pian!



Rope as a molding - works well and looks nice in this old interior! Or what do you think?




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!




12 kommenttia:

  1. Näyttää tosi kivalta ja toimivalta ratkaisulta. Meillä kotona on myös käytetty köyttä listan sijaan rappusissa, ja se on toiminut aivan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta; rappuset ovat monesti myös kinkkisiä listoittaa - näin sivusta juuri prosessia seuranneena 😄

      Poista
  2. Olisipa ollut aikamoinen haaste tehdä listoja taipumattomasta materiaalista. Olipa onnistunut ratkaisu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta; listojakin näissä vastaavissa kohteissa olen nähnyt - mutta kyllä tämä taisi voittaa niin kätevyydeltään kuin näyttävyydelläänkin 😊

      Poista
  3. Kiva detalji vanhojen parrujen kanssa! Meillekin tulee köyttä ylälistaksi, mutta mustaan vierasmökkiin. Köysi on arvokas materiaali ja paksuudella on mökkihuoneen kokoon nähden tietysti merkitystä. Vielä on kevät aikaa hypistellä eri köysiä, eiköhän sieltä joku hyvä kompromissi löydy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä; me jouduttiin ottamaan suht tuhtia köyttä, koska peitettävä kolo oli paikoin niin leveä. Eivätkä tosiaan ole ihan halpoja; mutta lopputuloksesta, jota voi tuijottaa lopun ikänsäkin, kannattaa toki vähän maksaakin ☺️

      Poista
  4. Kylläpä näyttää kauniilta! Mies osti viime kesänä paksua juuttiköyttä meidän vaatehuoneen listoiksi mutta on vieläkin laittamatta, ehkä tämä postaus antaa intoa saada vaatehuone valmiiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin; meilläkin nuo köydet ehti lojua kaapin perukoilla reippaasti yli vuoden. Että ette ole yksin tällaisen etenemisvauhdin kanssa ;)

      Poista

Olen iloinen, jos jätät ajatuksesi!