keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Kun tämä loppuu // End of These Days




Mietin aina vähän väliä loman, ja samalla pitkän vanhempainvapaan/hoitovapaan loppumista. Ja tuntuu, että se on jo lopuillaan, vaikka onhan tässä vielä monta päivää. Päätin ennen loman alkua ihan tietoisesti pysyä poissa tietokoneen ääreltä; oikeasti olla vain perheen kanssa, enkä vilkuilla konetta saati kännykkää. On tehnyt hyvää.

Ihan hirveästi on tapahtunut; ollaan saatu ullakon remontti kutakuinkin valmiiksi. Ollaan suursiivottu. Ja podettu mahatautia. Ollaan valmisteltu joulua. Juhlittu joulua. Ollaan mökkeilty. Ollaan käyty uimassa. Ollaan käyty ostoksilla, ja ostettu kaikki ne asiat, joiden kanssa on vitkuteltu koko syksy, ajan puutteen takia. Ollaan oltu kotona. Ollaan touhuttu lasten kanssa. Ihasteltu isoisän (joulupukin) tekemää nukkekotia. Ollaan katsottu Risto Räppääjää. Tehty kotitöitä ilman sen suurempia paineita. 

Ja on tuntunut muuten tosi oudolle; ihan siis välillä syyllinen olo, kun ja jos ei tee jotain järkevää.

Maanantaina alkaa uusi arki. Olen järjestellyt sitä ajatellen kaappeja. Ihan vain siksi, että löytäisin paremmin niin omat kuin lasten vaatteet. Ja ihan siksi, että se on nyt mahdollista, sillä meillähän on nyt vaatteiden säilytystilat siellä, minne ne on alunperin suunniteltukin; ullakolla makkareiden yhteydessä.

Olen miettinyt, mitä laitan töihin päälle. Miettinyt, miten saisin vanhasta villapaidasta vähän paremman värisen. Miettinyt, voiko sitä värjätä. Voiko sitä? Tietääkö joku teistä? Voiko siinä onnistua ilman, että paita on sen jälkeen sopiva vain nukelle?

Olen miettinyt, missä istun töissä. Onko minulla vielä oma huone. Ja miettinyt, ihan vain sitä, mille tuntuu olla taas töissä. Ja miten minun pääni siellä toimii. Kuuleman mukaan se toimii ihan hyvin, kun paikalla ei ole kahta lasta.

Eritoten olen miettinyt, miten arki sujuu, kun kummatkin meistä vanhemmista käyvät töissä (minä tosin vain osan viikosta) ja lapset ovat päiväkodissa. Miten aika riittää? Joudun varmasti luopumaan jostain. Hyvinvoinnista, eli terveellisestä kotiruuasta ja liikkumisesta en haluaisi luopua - mutta ajaako arki väkisinkin siihen, että siitä joustaa? Blogin pitämistä olen myös miettinyt. En ehkä kykene lopettamaan, mutta olen varma, että tahti hidastuu. Ja untakin tarvitsisin enemmän.

Katsotaan, miten käy. Nyt kuitenkin kohti uuden vuoden karkeloita. Toivotan teille kaikille hauskaa juhlaa, ja tietenkin sopivasti onnen ripauksia uuteen vuoteen!



We speeded few days of our holidays in our summer house. The atmosphere was magnificent in the middle of the darkness. Stars, the moon and candles brought light to our days.

After the holidays I am going to go back to business. I'm little scared - but at the same time I even wait it. Let's see, how our weekdays are going to arrange in the new situation!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

perjantai 18. joulukuuta 2015

Finnish Christmas Presents and Ecological Way of Wrapping


Postaus sisältää lahja- ja paketointivinkkejä ilman yhtäkään sponsoritahoa. Tavoitteena mahdollisimman kotimaiset, eettiset ja ekologiset lahjat - ja lahjat, joita varmasti tarvitaan ja joita varmasti käytetään. Paketoinnissa tavoitteena oli olla käyttämättä mitään uutta tai kertaluontoista - kuten nyt vaikka teippiä.




Tänäkin vuonna oli tavoitteena ostaa mahdollisimman suomalaisia joululahjoja, ja onnistuin siinä yhtä elektroniikkaostosta sekä Ruotsin tuliaisena ostettua Peppi Pitkätossu -pussilakanasettiä lukuun ottamatta! Kaikki muut lahjat on vähintään suunniteltu Suomessa, mutta osa myös valmistettu. Laitan tuonne postauksen loppuun kuvissa esiintyvien tuotteiden suunnittelu- ja valmistusmaamerkinnät, sekä muutaman tärpin lahjan ostopaikoiksi. Ja nyt ne, jotka ovat saamassa lahjan meidän perheeltä, sulkekaa selain heti! Tai sitten: Olkaa sitten vain niin uteliaita - että.

Jo viime jouluna katselin Punaisen Norsun pitkiä kalsareita miehille, mutta olin liian myöhään lopulta liikkeellä, enkä niitä saanut pakettiin. Isänpäivän tienoilla kävin jälleen niitä kyselemässä, mutta silloin niitä ei ollut saatavilla, mutta kertoivat, että joulukuun alussa niitä tulee. Oli siis selvää, että Pukin konttiin pääsee tänä vuonna näitä suloisia kalsareita - ja ostin yhdet legginssitkin. Kiva parilahja pariskunnalle!

Suomessa valmistettua miehen lompakkoa etsin koko syksyn, ensin isänpäivälahjaksi ja sitten joululahjaksi, erinäisistä paikoista; Ruotsistakin etsin Ruotsissa tai edes pohjoismaissa valmistettua, mutta aika harvoin tuotelapuissa luki edes valmistusmaata. Lopulta löysin etsimäni; Honko Collectionilta. Valintaan vaikutti lompakon suomalaisuuden ja käyttökätevyyden lisäksi se ihana asia, että lompakko on valmistettu hirven nahasta. Ekologista eettisyyden ja suomalaisuuden lisäksi! Ja mikä ehkä oli parasta: Myyjä kertoi, että tämä malli on etenkin vanhempien miesten mieleen. Kyllä lahjan saaja on imarreltu, kun sanon, että valitsin hänelle pappa-mallin...



Pojalle ja tytölle päätimme ostaa lasten pienen leikkipöydän ja -leikkituolit Turun Onnimannista, jonka tuotteet valmistetaan Suomen vankiloissa käsityönä. Lakattu väri oli aika vanhanaikainen kalusteissa, joten teimme niille nuorennusleikkauksen hiomalla lakan (joka oli muuten todella hyvin tarttunutta tavaraa) ja maalaamalla ne italianpunaisella pellavaöljymaalilla, jota sattui löytymään kaapista. Sekoitettiin joukkoon hieman valkoista, ja saimme vaaleanpunaiset kalusteet. Tytölle löysin Kainon villapuvun Vanhan Suurtorin joulumarkkinoilta. Väri on tässä puolestaan vihreä. Huomaatte varmaankin, että tässä perheessä ei välitetä tyttöjen ja poikien väreistä; ainakaan niin kauan kuin lapset eivät osaa muuta vaatia.

Kuvissa näkyy myös paketoituja lahjoja. Periaatteenani on ollut jo muutaman vuoden, että en käytä paketointiin mitään uutta. En mielellään edes teippiä, sillä se nyt on helposti kertakäyttöistä ja toiseksi se rikkoo paketointipaperin tai -pussin helposti lahjaa avatessa. Tähän asti olen käyttänyt paketointiin lähinnä postipakettien mukana tullutta ruskeaa pakkauspaperia. Lisäksi olen varsinkin jouluisin ottanut talteen paketointipaperit, narut ja muut vetimet. Mitä niitä turhaan heittämään pois, kun suurimman osan voi todellakin hyvin käyttää uudelleen?

Tänä vuonna huomasin, että suurin osa ostoksistani annettiin kaupoissa kauniisiin paperipusseihin. Päätin hyödyntää ne; lahja pussiin, pussi rullalle ja ympärille narua; ja se on sitten siinä. Pääsin todella helpolla! Paketteihin sain lisäsäväyksen kauniilla joulukorteilla. Niihinkin kirjoitin tekstit lyijykynällä, jolloin kortit ovat käytettävissä uudelleen, jos niin halajaa. Niin kauniita ovat nuo pakettikortit, että ne voi kyllä yhtä hyvin lahjan saaja kehystääkin!

Säästän kaikkea tilpehöörää yhteen pahvilaatikkoon, jonka sitten pengon aina lahjojen paketoinnin yhteydessä etsien "sitä jotain". Viime talvena pieneksi käyneet rikkinäiset sadehousut joutuivat roskikseen. Huomasinpa kuitenkin, että sadehousujen henkselit ja pidikkeet voisi säästää ja hyödyntää jossain myöhemmin. Ja nyt hyödynsin toisen niistä; kääräisin lompakon ruskeaan paperipussiin, pyöräytin tuon henkselikuminauhan ympäri ja suljin pidikkeellä. Aika kätevän näköinen paketti, vai mitä?





Suomessa kehiteltyä Pure Waste -kankaasta valmistettuja peruspaitojakin pääsi paketteihin. Oletteko kuulleet Pure Wastesta? On siis kierrätetystä kankaasta uudelleen valmistettua kangasta! Ja tämä uudelleenkäyttö säästää muuten luontoa ja vettä - paljon!

Olen ostanut kyseisestä kankaasta valmistettuja T-paitoja miehelle jo useamman kappaleen Kikerigulta, joka on painanut paitoihin ihania kuvituksiaan - ja olen tykännyt. Kangas on tukevaa. Nyppyyntyy tosin vähän pesuissa, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Ja olen pessyt välillä 60 asteessakin. Voin siis lämpimästi suositella!

Elektroniikkaostoksen lisäksi Pure Waste -paidat olivat tämän vuoden ainoat kaukomailla eli Aasiassa valmistetut. Yritys korostaa verkkosivuillaan ekologisuutta, ja sitä, että vettä säästämällä saadaan monelle ihmiselle turvattua puhdas juomavesi. Toivon tietenkin, että myös valmistus on eettistä; tästä ei hirveästi puhuta yrityksen verkkosivuilla - jos oikein osaan englannin kieltä tulkita.

Pure Waste -paitojen lisäksi tilasin perheellemme ihan perusvaatteita, jotka ovat loppumassa: Pipsalta Suomessa valmistettuja paitoja, legginssejä ja kalsareita. Pieniä toimitusongelmia on ilmennyt, enkä ole saanut tuotteista vielä kuin yhden, mutta toivotaan, että tuotteet ehtivät paketteihin. Olen todennut Pipsan käyttämän bambu-kankaan tätä ennen erittäin hyväksi, jämäkäksi, ei-nyppyyntyväksi - ja kestää myös 60 asteen pesun. Eli voin suositella. Verkkokaupan kuvat ja olemus ovat hiukan vanhahtavia, mutta tuotteet priimaa tavaraa.





Suurin osa lahjoista on hyvinkin ns. tarpeellista, mutta yksi lahjoista on ehkä turhake. Nimittäin Katri/n:n mikä tuo on; joku pupupäähine. Mutta se on henkilölle, jolla on kaikkea, ja jota on vain ihana muistaa silti jollain näin turhalla. Nimittäin kun hän ilahtuu juuri tällaisesta aivan valtavasti. Ja on tuo minunkin mielestä aivan ihana; todella lämmin ja niin söpö päässä, että voisin hyvin itsekin käyttää.

Ehkä pieniä turhakkeita ovat myös Taululta ja tapetilta tilaamani Kissan kello -julisteet, jos huushollissa on jo seinäkelloja, mutta muistini mukaan taloudessa, johon julisteen tilasin, sellaista ei ole. Ja toisen ajattelin kummitytölleni hänen omaan huoneeseensa. Julisteet eivät ole vielä saapuneet postissa, mutta täältä voitte klikata ja ihastella tätä lahjaideaa enemmän! Ajatuksena on siis, että lahjan saaja voi itse tehdä julisteesta sen kellon; lisätä vain kellokoneiston. Söpö kuin mikä! Niin söpö, että oli pakko tilata yksi myös meidän talouteen...

Näiden lisäksi tilattiin Ifolorilta perinteikkäät seinäkalenterit isovanhemmille, läjä valokuvia tuplana viimeisen vuoden ajalta sekä yksi kuvamuki, jossa tyttäremme ilme kertoo kaiken kummitädilleen. Valokuvia jaamme joulun pyhinä läheisille; ilahduttavat aina.

Mutta mitä minulle? Minä sitten itse olen etsinyt pitkän tovin jo pitkää neuletakkia, joka olisi laadukas, jämäkkä, kaunis, tietenkin minulle hyvin istuva ja mielellään Suomi-kutoinen. Sitä oikeaa ei ole löytynyt - eikä löytynyt vieläkään. Löysin kuitenkin Muka va:n neulemekon. Mekon, josta teille mainitsinkin taannoisessa postauksessa. Viimeisessä kuvassa pilkistys tuohon mekkoon; siinä sitä vielä ihastelin ennen pakettiin sujauttamista. Ja nyt se odottaa paketissa joulua - ja päälle pääsyä.



Siinäpä ne meidän lahjat olivat siis tältä vuodelta. Olen jotenkin tosi tyytyväinen näihin; mikään lahjoista ei jäänyt vaivaamaan mieltä, ja lähes kaikki tulevat välittömään tarpeeseen.

Yhtä asiaa tosin mietin; ehtiikö yksi lahjoista enää kummitytölleni Inariin, sillä se on edelleen postipojan matkassa. Toivottavasti ehtii - ja toisaalta; ilo voi olla moninkertainen, kun ja jos sen saa vaikka tammikuussa, kun muutoin ei tapahdu mitään järisyttävän erikoista. Jouluna pieni muistamiseni voisi joka tapauksessa jäädä muiden isompien muistamisten jalkoihin. Niin: selittelyä, sitä nyt piisaa.

Niin ja jouluruuhkat? Eivät osuneet kohdalleni: lahjat löysin pienistä putiikeista Turun keskustasta sekä verkkokaupoista. Verkkokauppa Weecos on etenkin kehittynyt todella monipuoliseksi kauppapaikaksi; suosittelen poikkemaan! En edes poikennut suurten tavaratalojen sisätiloissa, saati automarket-paratiiseissa. Sieltä jos mistä joulustressi saavutetaan.

Ja tiedättekö? Meillä alkaa tänään joululoma. Senpä takia toivotan teille jo varmuuden vuoksi:

Oikein ihanaa joulua; 
nauttikaa, rentoutukaa ja olkaa yhdessä!

Samat toivotukset kuin sanoisin itselleni ja perheellemme. Eli tarkoitus on nyt pysähtyä ja olla yhdessä. Siksi pieni tauko blogimaailmastakin on paikallaan. Ehkä pyörrän vielä päätökseni jostain todella merkittävästi syystä (kuten koristellusta joulukuusesta), mutta jos en, kuullaan sitten taas joulun jälkeen!



In the pictures our Christmas presents to our relatives:

Long johns by Punainen Norsu. Finnish Design. Made in Portugal. Organic cotton.
Leather wallet by Honko Collection. Finnish design. Made in Finland. Elk leather. 
Wool suit by KainoFinnish design. Made in Finland. Merinowool.
Shirts by Pure WasteFinnish design. Made in India. Recycled fabrics and yarns.
Headpiece by Katri/n. Finnish design. Made in Estonia.
Muka va dress: Finnish design. Made in Finland. Merinowool.

Cards in the pictures: 

All of these cards are designed and made in Finland.

Little boutiques in Turku, Finland, I recommend:

Forum (including especially PUF and Punainen norsu)

In the net: absolutely Weecos!


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!



keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Rypsiöljyä päiväkotiin // Canola oil to kindergarden




Joka vuosi tuntuu yhtä vaikealle miettiä sopivaa lahjaa tai muistamista päiväkodin tädeille ja sedille. Tänä vuonna mietin rättiä muistamiseksi, siis ihan Suomessa valmistettua ekologista ja pestävää keittiörättiä, joita on tosi hienojakin. Mutta: oliko sitten onni vai onnettomuus, kun satuin Turun toreilla Myssyfarmin mökkikojuun, ja näin siellä rypsiöljypullon?

Mahtava lahja; tulee ihan varmasti käyttöön + kauniin näköinen pullo + luomua + lähituotantoa + mikä tärkeintä; onko hei vähän erilainen lahja, kuin yleensä?!



Niin, minä sitten ostin rypsiöljypullon päiväkodin tädille, joka vastaa meidän tytön ryhmästä. Mutta kojulla oli niin hyvä myyjä, että myi minulle myös toisen pullon, koska sain ne näin halvempaan hintaan per pullo. Hän tietenkin myi sitä minulle kotiin myös testattavaksi, mutta matkalla kotiin minulle heräsi aivan mahtava idea:

Nimittäin kun se toinen ongelma liittyy siihen, että haluaisi muistaa koko päiväkodin henkilökuntaa, mutta käytännössä se on aika vaikeaa - tai no käytännössä ei, mutta rahallisesti kyllä. Toki olisin voinut leipoa heille kaikille jotain hyvää taas tytön kanssa, kuten viime keväänä, mutta jotenkin tuntuu, että niitä herkkuja tulee joka tuutista näin joulun alla. Niin että sitten keksin: Perjantaipullo! Tai ei, siis: joulupullo! Arvonta siis! Joulupulloarvonta! Tai siis Myssyfarmin luomu Rypsipullon arvonta! Siis jollain vuoden luomutuotteellakin palkittu!

Aivan mahtava idea! Eikö?

No, torppaatte tai ei, muita vaihtoehtoja ei enää ole, sillä huomenna minä kiikutan nämä päiväkotiin.



P.S. Välillä tuntuu kyllä, että olen kylän kummajainen. Tiedän, että tunnen sen tunteen taas huomenna. Viimeksi tunsin vahvasti tämän tunteen, kun istutin meidän pihalle parimetrisen männyn, jossa on noin viisi oksaa. Ja pistin ne kaikki oksat täyteen jouluvaloja. Naapurin herrasmies tuumasi: Pitäähän se jokaisessa kylässä joku kylähullu olla. Toki sen jälkeen, kun olin tuumannut, että kerään tässä kylähullun pisteitä jälleen näillä virityksillä. Ja vahvistusta naapuruston ihmettelyyn sain tällä viikolla, kun toinen naapurin herrasmies oli tuumannut miehelleni: Onhan siinä kuitenkin muutama oksa.

Mutta ehkä olenkin edelläkävijä. Katsotaanpa vaikka; viiden vuoden päästä kaikilla on pihallaan tuollainen 5-oksainen mänty, täynnä jouluvaloja...! Kuvaa en tästä männystä teille kuitenkaan lupaa. Visiossani oli nimittäin, että männyn oksille sataa lunta. Eikä sitä lunta ole, ja ilman sitä se nyt on sellainen, kuin voitte vain kuvitella parimetrisen 5-oksaisen männyn - kera pari metriä jouluvaloja - olevan.

P.P.S. L Ä M M I N kiitos kaikille edelliseen postaukseen vastanneille; kommenttinne lämmittivät mieltä - ja mikä parasta piristivät! Olette parhaita!



It's the time of the year, when we bring some presents to kindergarten. This year I decided to buy two bottles of organic canola oil made by Myssyfarmi; one to the "head lady" and one to giveaway; so all the staff can be part of this present - but only one can win. Good idea or not; I am going to do this...! At least this is present, which will be probably used; almost everyone needs oil when making food - or what do you think? The cards in the pictures are designed by Marianne Kivimäki and made in Finland.



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!



maanantai 14. joulukuuta 2015

Bloggauskrapula? // Sick of Blogging?



Tiedättekö? Joskus mietin, että miksi ihmeessä minä pidän tätä blogia? Ja mietin, että niin miettivät varmasti erittäin monet lähipiirissäni elävät. Ihan kauheasti tekemistä. Kaksi lasta. Remontti. Kesäkodin kuntoon laitto. Kotityöt. Siis lista vain jatkuu ja jatkuu. Ja sitten: kaiken tämän keskellä, kun pieni hetki vapautuu, istahdan koneen äärelle ja alan kirjoittaa.

Mutta tiedättekö? Siitä ihan oikeasti tulee hyvä mieli. Piristyy. Kun tämä muu on kuitenkin aika paatoksellista. Enkä juuri ystäviäkään ole viime aikoina nähnyt, sillä aina joku on kipeä - joko joku meistä tai joku heistä. Ja tunnen olevani välillä jopa eristyksissä näiden seinien sisällä. Blogin kautta saan kertoa ajatuksia, ja saan ihania kommentteja hyvällä tuurilla lukijoiltani - ja blogien kautta saan lukea muidenkin ajatuksia.

Silloin helpottaa.



Mutta nyt iski alakulo. Vähän niin kuin bloggauskrapula. Mistä se sitten tuli? Ei hajuakaan. Tuliko se siitä, että viikonloppu on takana. Viimeinen viikonloppu, kun meidän piti tehdä remonttia. Ja tavoite epäonnistui. Krapula siitä? Kun en voi iloisena kertoa teille: Valmiita ollaan! En tiedä. Mietin, että olenko jopa vähän kyllästynyt näihin joulujuttuihin blogeissa. Ja siten omassakin. Vai onko se vain tämän pimeyden aiheuttamaa alakuloa, joka nyt vain jotenkin purkautuu juuri bloggauskrapulana? Vai olenko alkanut viimein ajattelemaan, mitä muut blogistani ajattelevat - varsinkin tuon väsyneen äidin väsyneestä huumorista?

Mitä teen, kun tulee tällainen mieli? Lähden liikkeelle, jos olen järkevä. Lenkille, salille, ulos. Kahden lapsen kanssa tämän tavoitteen toteuttaminen on tähän asti ollut mielestäni varsin mahdoton tehtävä, mutta miksi ihmeessä mietin näin? Typeränä olen jäänyt liian usein neljän seinän sisälle pönöttämään. Ja siitä se alakulo vasta tykkää.

Tänään kuitenkin tein jotain ennen näkemätöntä: lähdimme lasten kanssa kuntosalille. Vein lapset ensimmäistä kertaa lapsiparkkiin, ja itse suuntasin kuntosalin puolelle. Pyöräilin, tein ojentajia, hauiksia, pakaroita, loitontajia, selkää, vatsaa... Suoritusvauhti oli päätä huimaava, sillä koko ajan takaraivossa piili pelko, että pian äiti tullaan hakemaan täältä, kun jompi kumpi itkee eikä sopeudu.

Mutta ei vaan tullut. Ja kolmessa vartissa olin saanut lihakseni aikamoiseen tilaan. Tärisevin jaloin hain lapset parkista, ja välipalan jälkeen lähdimme vielä kävellen kotiin.

Krapula kaikkosi, ja ihan hirmuinen draivi päällä. En edes keittänyt kahvia kotiin tultua. Keitin perunoita.



Ja nyt mietin: Pian uudestaan taas salille! Ja pitää viimein hankkia se pyörä ja siihen vaunu perään, jolla pääsen vaikka sitten pyöräilemään lasten kanssa. Ja toivon: lunta! Päästäisiin pulkkamäkeen; pulkan vetäminen kaksi lasta kyydissä on varmasti tuhti suoritus - ja saa raitista ilmaa. Ja pakkasta: päästäisiin tytön kanssa luistelemaan. Siitä nyt en ole ikinä tykännyt, mutta saisin sitä raitista ilmaa ja ehkä tyttö tykkäisi siitä luistelustakin.

Kun remontti viimein ja toivottavasti ennen joulua nyt kuitenkin valmistuu, odotan, että on aikaa liikkumiselle. Niin lasten kanssa kuin ilmankin.

Ja tänään olin muuten ehkä toista kertaa eläissäni todellakin sitä mieltä, että kaksi lasta on tosi hyvä juttu: sinne ne kaksin jäivät parkkiin, toisiin luottaen ja toisia tukien! Eikä itkun itkua. Tai no, ehkä olen ollut vähän useammin sitä mieltä, että kaksi lasta on hyvä juttu. Mutta sanottakoon, että ei läheskään aina helppo juttu.



Että tällaisia ajatuksia tällaisena krapula-aamuna. Joulu lähestyy, ja sen kunniaksi näitä jouluisia kotikuvia ... anteeksi, mutta tämä nyt vain on tätä. Meillä joulukoti on muotoutunut tänä vuonna suhteellisen askeettiseksi. Vihreää näemmä vain. Ja pääosin se vihreä tuolta luonnosta. En ole oikein suunnittelija tällaisissa asioissa; ne vain tulee. Ja nyt tuli sitten tällainen.

Onko teillä jo sellainen olo, että joulu on reilun viikon päästä? Minulla ei pennin vertaakaan. Tulikohan mulla lallateltua liikaa niitä joululauluja jo lokakuussa? Tai aloinko laittaa joulua liian aikaisin kotiin? Ei kai sellaista voi tehdä. Tai no: Joulu on kerran vuodessa vain... Saako sitä sitten viettää monta kuukautta?

Onko tämä sittenkin joulukrapula ilmeten jo ennen joulua?

Onneksi olen ensi vuonna töissä; toimistossa tuskin kehtaan lallatella joululauluja lokakuussa - ja oravanpyörään joutuneena valmistelen täällä joulua varmaan vasta viimeisellä viikolla. Jotain positiisivatkin oravanpyörään pääsystä?



I'm maybe little bored of these Christmas blog posts, because I see those in every blog nowadays. But this is the time of the year, and Christmas has arrived also in our home. So here you are; pictures from our Christmas home, which is quite green this year - at least now. The situation can of course change; one week time to go, you know?


In the pictures: 
Art Plate by Fujiwo Ishimoto, Arabia, made in Finland
White table candles by Havi, made in Finland
Christmas tree of the year; decorations by Valona Design, made in Finland
BTW: Christmas tree is from our own forest!!
Christmas Tree Candles are homecoming gifts from Germany, maybe made in Germany?
The Wooden Horse is also old homecoming gift, but from Estonian, made in Estonia


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!



perjantai 11. joulukuuta 2015

Latvatähti // Christmas Tree Topper

Postaus sisältää sadun (!?), blogin kautta saadun tuotteen sekä arvontavinkin.



Olipa kerran...

... nuori nainen, joka muutti ihkaomaan kotiin. Koitti joulu, ja nainen kantoi kotiinsa pienen joulukuusen. Mutta tähti puuttui; mieleistä ei vain millään löytynyt kaupoista.

Koitti seuraava joulu, ja seuraava, ja aika tuntui suorastaan satumaisen iänkaikkiselta. Toisin sanoen meni kymmenen vuotta. Näiden kymmenen vuoden aikana nainen löysi elämänsä miehen, aivan ihanan kodin ja sai kaksi suloista lasta. Ja jokaisena jouluna tuo nainen toi kotiinsa joulukuusen tai -oksan, mutta sitä tähteä hän ei vain löytänyt. Nainen oli suorastaan ihmeissään: Löysin jopa elämäni miehen nopeammin kuin latvatähden kuuseeni!

Kunnes koitti se kymmenes vuosi. Nainen oli suorastaan höpsähtänyt blogien suurkulutukseen. Ja sieltä löytyikin pelastus: Retromoderni-blogi, jossa hieno nainen esitteli hienossa kodissaan aivan erityisen hienoa latvatähteä.



Siellä hän näki ensi kertaa siis Valonan latvatähden: Se on täydellinen, tuumasi nainen. Mutta ei hän silti tähteä ostanut, vaan mietti vielä vuoden asiaa. Hän oli erityisen harkitseva ihminen, ainakin tällaisten latvatähtien suhteen. Naista nimittäin mietitytti latvatähdessä sen pieni koko.

Vuoden päästä joulun kolkutellessa jo ovea nainen oli varma, että haluaa latvatähden joka tapauksessa; jos ei suureen kuuseen, sitten pikkujoulukuuseen, josta näytti syntyneen jo traditio heidän talouteen.

Ja niin sai nainen tähtensä. Ja hän eli onnellisena elämänsä loppuun asti kauniissa kodissa hienon miehensa, suloisten lastensa ja niin: kauan kaivatun tähtensä kanssa!



Ajatelkaa; kyllä tämä minun elämä on suoraan kuin jostain satukirjasta. Ainakin joskus. Ja niin on meidän kaikkien elämä varmasti; kunhan ne satumaiset hetket vain osaisi aina poimia sieltä arjen keskeltä.

Sain latvatähden vielä onnekkaana Valonalta sillä ehdolla, että esittelen sen teille täällä blogissa. Ja arvatkaa muuten, olisinko ollut esittelemättä, jos olisin tämän ostanut? Parasta blogiyhteistyötä siis, mitä tiedän. Eihän tällaisesta voi olla kertomatta - koko maailmalle!! Kera mahtavan sadun tietenkin.

Kuvaisin Valonan latvatähteä sanoilla: aito, yksinkertainen, kaunis, herkkä - ja kuten My Little Silverlinings kuvasi; ihan selvä klassikko. Täydellinen siis. Mietin pitkään, mikä tässä on niin hienoa. Materiaali on varmasti tärkein; puuta, mikä sopii minusta joulun tunnelmaan täydellisesti. Puu yhdistettynä hentoon olemukseen saa myös aikaan jännän kontrastin - ja todellista ihastumista. Tähti sulautuu kuusen latvaan hienosti; kuin sen kuuluisi olla siinä. Se kai se sitten on. Ja tietenkin: Suomessa suunniteltu ja valmistettu, käsityönä.



Ja jos Valonalta ilmestyy joskus latvatähti suurempana, olen kyllä jo melko varma, että haluan senkin. Kun huonekorkeus on kolme metriä ja huoneet suuria, monen muunkin asian on vain oltava suurta.

Joten joku päivä kuusi ei sijaitse kenties pöydän päällä näyttääkseen suuremmalle (ja ollakseen lapsilta suojassa), vaan meillä on täällä oikeasti iso joulukuusi - ja kenties sen latvassa suuri latvatähti. Haaste on siis lähetetty Valona Design!

P.S. Loppuun arvontavinkki: Valonan uutiskirjeen tilanneiden kesken arvotaan vuoden 2015 lopussa 50 euron arvoinen lahjakortti. Uutiskirjeen voit tilata tästä. Itsekin klikkasin itseni mukaan lukijaksi; olen sitten ensimmäisten joukossa kuulemassa uusista uutuuksista! Valonan tuotteista löydät kauniita jouluisia kuvia Valonan Instagram-tililtä. Ja jos haluat itsellesikin jouluksi Valonan kristalleja tai latvatähden, klikkaa itsesi pikaisesti Madebyn verkkokauppaan, ja ehdit vielä saada tuotteet kirjeeseen pakattuna kotiin - tai ystävällesi jouluksi! Siis aivan ihana joululahjaidea - btw!




In the pictures our Christmas tree with Christmas tree topper and birch chrystals by Valona Design, which are designed and handmade in Finland. These are so beautiful - or what do you think?


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

torstai 10. joulukuuta 2015

Joulukorttikuvaukset // Christmas Card Shoots




Ja niin joutui aika, ja oli viimein pakko ottaa ne joulukorttikuvat. Järjestettävä siis aikaa.

Otin kuvat lauantaina aamuhämärässä ja erittäin sateisen ja sumuisen päivän valjetessa. Suurin osa kuvista olikin sitten heilahtaneita ja erittäin epätarkkoja; lapsia on aika vaikea käskeä olemaan paikoillaan ilman, että ilme muuttuu märeäksi ja hämärää oli. Ja kun salamaa en vain halua käyttää; vie kaiken luonnollisuuden ympäriltään.



Päätinkin sitten kuvia katsellessa, että tänä vuonna lähtee kuva koko perheestä, sillä näissä kuvissa äiti- ja isähenkilöt pitivät lapsia kiinni ja paikallaan - ja siten juuri nämä onnistuivat parhaiten. Ja miksi sitä aina vain ne lapset laittaa korttiin; yhtä mielenkiintoista on kortin saajan nähdä, kuinka me ollaan miehen kanssa - niin kuin - kehitytty...?





Pistin korttikuvaan vähän utua ympärille Picmonkey-ohjelmalla, tekstit mukaan ja sitten tilaukseen. Tein jälleen samoin kuin viime vuonnakin; tilaan kuvina, en kortteina, jolloin hinta on huikean paljon halvempi - ja saan juuri sen näköiset kortit kuin itse haluankin. Viime vuotisessa postauksessa on myös muutama vinkki tuon Picmonkey-ilmaisohjelman käyttöön.

Lisäksi voisin sanoa vinkkinä: kannattaa katsoa lasten sekä miesten hiusten ja vaatetuksen lisäksi myös itseään peilistä - ennen kuin kuvat otetaan. Vaikka toisaalta: mikäs siinä, jos joku nyt ajattelee, että tuo emäntähän on taas raskaana. Mekon rypytykset koristivat siis tosi hienosti kahden raskauden jälkeistä mahaa. Mekon suunnittelija ei ole varmaan suunnitellut ryppyjä yhteen kasaan mahan alle. Mutta mitäs pienistä.

Ja nyt sitten jännitetään, ehditäänkö laittaa nuo kortit vielä ajoissa postiin. Tai no, kyllä me ainakin se uudenvuoden toivotus saadaan ajoissa perille, eikä ole eka kerta, kun mun lähettämät kortit saapuu ilahduttamaan vastaanottajaa heti joulun välipäivinä. Siitähän sitä varmasti ainakin yllättyy.

Ja olen tosi ylpeä itsestäni, että tämän kaiken keskellä saatiin nämä kuvat otettua. Ajattelin jo tovin, että kortteja ei lähetetä tänä vuonna. Sekin on vahvuus, että ei vaadi itseltään kaikkea, mitä protokollat vaatii. Minulla ei tunnu olevan sitä vahvuutta.

.
Ja niille, jotka miettivät, miten meidän remontin laita on, vastauksena seuraava: tapetit on seinillä, listat on pääosin maalattu ja suurin osa (no ainakin puolet) listoista paikoillaan. Vessa toimii. Hana toimii. Eli aika hyvällehän se näyttää.

Mutta niin; enää yksi viikonloppu aikaa saattaa homma päätökseen, joten pikkasen on kyllä paniikin poikasta. Vaikka tässäkin tilanteessa vain pitäisi antaa itselleen anteeksi; se, että ollaan oikeasti tehty näin paljon - huolimatta siitä, että olemme olleet koko syksyn flunssaisia kukin vuorollaan.

Ja mitä nyt oikeasti toivon: no siinä, että lopetetaan oikeasti se puurtaminen ensi viikonlopun jälkeen. Kannetaan kalusteet paikoilleen juuri sopivasti peittämään keskeneräisiä kohtia, laitetaan taulut seinälle, asennetaan valot niin, että korostavat niitä valmiita paikkoja ja annetaan niiden loppujen listojen sitten vain olla. Ainakin puoli vuotta ... tai jotain.

Näihin tärähtäneisiin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää tämä postaus; ei se oo niin justiinsa - eiks vaa?





We took our traditional Christmas card shoot at last weekend. It was very misty and rainy day here in Turku, Finland. That's why the pictures are not so precise as I would have like them to bee.

Our Clothes in the Pictures:

Children's shirts: Marimekko, Finnish design, made in China (not so proud of this information)
Children's trousers: Second Hand
Daughters Christmas cap: Mutkutti, Finnish design, made in Finland
San's Christmas cap: Second Hand

Mum's Dress: Zara, second hand
Mum's trousers: Kikerigu, Finnish Design, Made in Finland

Dad's shirt: Kikerigu, Finnish Design, Made in Finland
Dad's jeans: I do not remember; they are the only ones and always dressed up!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!


perjantai 4. joulukuuta 2015

Niin suomalaista // So Finnish



Tänään on Osta työtä Suomeen -päivä. Suurin osa lukijoista varmasti tietääkin, että se on minulle itsestäänselvyys siinä määrin, että sitä tavoittelen - kaikkina päivinä vuodessa. Mutta siinä määrin se ei ole itsestään selvyys, että aina sitä ostaisin. Niin moni suomalainen yritys on siirtänyt tuotantonsa ulkomaille. Ja niin moni tuote on kaupoissa tarjolla vain ulkomaisena. Suomalaisten tuotteiden suosiminen ei ole ollut millään tavalla helppo tavoite siitä lähtien, kun lähdin sitä tavoittelemaan, noin kolme vuotta sitten. Yksinkertaisesti jo siitä syystä, että niitä on joskus vaikea löytää. Pitää etsiä ja kysellä. Ja aina sitä ei vain löydä, ei millään mieleistään - tai koko tuotetta.

Mutta kun löydän kauniin, suomalaisen tuotteen - tai hyvää suomalaista ruokaa, ja ostan sitä, tuntuu kuin sädekehä pyörisi tovin pääni ympärillä. Sädekehä pyörii myös silloin ympärillä, kun hylkään kaupan hyllyllä tuotteen, joka on tuotettu jossain kaukana - ja on yksinkertaisesti liian halpa, jotta sillä olisi voitu maksaa hyvää palkkaa sen valmistaneille ihmisille - saati huolehdittu ympäristöstä.



Ostan vähän ja hyvin harkitusti. Enkä osta tänään yhtään mitään, vaikka olisi mikä päivä. Eilen sen sijaan ostin itselleni joululahjaksi suomalaisen, Suomessa valmistetun neulemekon. Joululahjaksi. Kävin katsomassa sitä kolme kertaa. Neljännellä kerralla kokeilin sitä, ja kyllä: Se oli täydellinen. Sitten mietin. Soitin äidille. Soitin miehelle. Sain kummaltakin maksusitoumukset.

Viidennellä kerralla myyjä jo - todellakin - tunsi minut ja hymyili, kun kävelin jälleen kerran tuon mekon luo. Nyt ostan tämän. Sain maksusitoumukset kuntoon. Ja kyllä; se sädekehä pyöri ympärilläni, ja tuntui, että pelastin taas pienen palan tätä maailmaa ympärilläni.

En minä maailmaa pelasta yksinään, mutta oman hyvän tunnon ainakin itselleni. Ja se on tärkeää, että on hyvä olla itsensä kanssa.

Mielestäni jokaiselle tekee siis hyvää keräillä sädekehiä aina välillä ympärilleen. Tavalla tai toisella. Se tekee hyvää.



Kuvassa näkyy mm. Suomessa kasvatettu joulutähti, Suomessa valmistettu koivukristalli (Valona) sekä Suomessa, vankilaolosuhteissa valmistettu, lyhty (Onnimanni). Lisäksi Suomessa valmistettu leikkikuorma-auto (Plasto) ja Suomessa maalattu Hammi's Designin maalaus.

Joulutähti on jokavuotinen vakkari; ei varmasti petä ostajaansa, eikä näin ollen tarvitse ostaa muita kukkia. Valonan koivukristallit ovat päätyneet kotiin pitkän harkinnan ja tämän jälkeen vielä toivotun blogiyhteistyön kautta. Suomalaisia lyhtyjä etsin viimeiset kaksi vuotta, ja petyin, kun kaikki oli valmistettu Aasiassa, myös esim. Pentikin lyhdyt. Tai sitten olivat niin suurta designia, etten ihan päässyt niiden kanssa samalle aaltopituudelle. Sitten viikolla kävin katselemassa lapsille joululahjaa Onnimannista, ja kuvassa näkyvä lyhtyi osui silmiini. Ostin samantien. Kaukana korkeasta designista, mutta niin suloinen. Tytär sai lyhdyn sitten samaisena iltapäivänä tontuilta - joulukalenteriyllätyksenä; ihan oikean tonttulyhdyn! Uskotte varmaan, että tyttö oli aivan haltioissaan.



It's Buy Finnish -day here in Finland. I'm buying Finnish so often it is possible. In the pictures for example the birch crystals, the flower, the lantern, the truck toy and the painting are made in Finland.



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Pappismekko? // Going to Church?

Postaus sisältää kenties vuoden 2015 ainoan pukeutumisvinkin - vaikka sitten kirkollismenoja ajatellen.



Minut kutsuttiin firman pikkujouluihin. Päätin ostaa itselleni mekon juhliin. Ihan ensimmäistä kertaa ostaa ihan uusi mekko pikkujouluihin. On se niin iso juttu, kun kotiäiti pääsee tuohon parin korttelin päähän toimistotiloihin juhlimaan. Ja pieni jännityskin oli, että uskaltaisiko ihan lähteä jatkoille baariin asti. Eli pitihän tämän rouvan nyt ostaa se mekko.

Hyvin, hyvin pitkään olin haaveillut Lumoanin mekosta. Ja kun tiesin sellaisen löytyvän Turusta (Televisio Lifestylestore; paras mekkokauppa ikinä), se oli menoa se.

Aivan haltioissani palasin takaisin kaupasta kotiin ja ripustin mekon naulakkoon odottamaan seuraavaa päivää.

Siskoni tuli piipahtamaan samana iltana. Huomasi heti mekon naulakossa: Ai sä ostit pikkujouluihin sitten kuitenkin mekon. Ja siihen heti perään: Tollanen ... niinku pappismekko?

Sisko itse oli lähtenyt viikko sitten meiltä pikkujoulujuhliin, ja totesin hänen pukeutuessaan: Tollaset varttuneen naisen vaatteet nyt vissiin muotia? Hänellä oli sellainen tiukka minihame ja jakku päällään. Niin kuin virastonaisilla. Siis tämän kotiäidin mielestä. Paitsi ne ruususukkahousut.

Ja kotiäidillä: pappismekko.

No olinhan minä nyt ihan että: Häh. Pappismekko?

Minä siihen sitten: Tähän kuuluu tällainen nyöri, jolla voi korostaa vähän vyötäröä.



No: mitä ei voi piilottaa, sitä pitää korostaa. Eikö niin ainakin tehdä remontoidessa?

Minä päätin sitten korostaa tuota pappisluukkia.

Pistin pikkujoulujen koittaessa jalkaan kengät, jotka olen löytänyt ajat sitten kirpparilta. Ja jotka olivat täysin samanlaiset kuin mummuni siskolla viime kesällä mummun 80-vuotissynttäreillä.

Ja sitten tuo laukku. En edes tiedä, kuinka vanha se on, mutta näyttäähän se ihan antiikille. Kirppislöytö sekin.

Näine hyvineni lähdin matkaan pikkujouluihin. Join liian monta lasia viiniä (ainakin neljä). Siksi liian monta, että tämä rouvashenkilö olisi kyllä selvinnyt ilmankin. Näin hän tuumasi, kun yöllä särki päätä ja suuta kuivasi.

Eikä lähtenyt baariin. Lähti kotiin klo 23. Ei pystynyt edes heiluttamaan hei-heitä työkavereilleen, kun nousivat bussiin. Ei siksi, että olisi ollut jotenkin sekaisin, vaan siksi, että kädet olivat täynnä ruuan tähteitä, joita rouvashenkilö kantoi kotiin perheelle syötäväksi. Eihän niitä hukkaankaan olisi voinut heittää - ei.










Mutta tiedättekö? Ihan oikeasti tykkään tästä mekosta aivan valtavasti. Ja tykkään ilmeisesti siitä, että näytän sille, että olen lähdössä kirkkoon. Mutta mikä parasta? Mun ei tarvi näyttää muotikatalogien malleille. Viimein olen löytänyt omat juttuni pukeutumisessa, ja viis veisaan, vaikka näyttäisin välillä 15-vuotiaalle teinille ja välillä 60-vuotiaalle mummolle.

Ja miksi tämä rouva ei ole näissä kuvissa mukana? No siksi, että en minä todellakaan ehtinyt kuvata itseäni pikkujouluihin lähtiessä. Kiirehän siitä tulee, kun lähtee keskeltä perhekaaosta juhliin. Ja täytyy myöntää, että sen jälkeen en ole halunnut näyttää 60-vuotiaalle rouvalle valmiina kirkollismenoihin. Haluan näyttää nyt 15-vuotiaalle teinille Jenni J.J.:n uskomattoman löysien gollege-housujen kanssa.

... oikeasti kyllä näytän äidille, joka on valvonut yön, vetänyt teinilapseltaan housut jalkaan ja unohtanut harjata hiuksensa aamulla. Tässä siis syy, miksi vaatetusjuttuja ei ole vähään aikaan näkynyt blogissa? Mutta hei; tämä kotiäiti palaa tosiaan tammikuussa toimistohommiin. Ja se tietää sitä, että pitää ostaa vaatteita. Ja ehkä ehdin ottamaan itsestäni kuvan jopa ne päällä. Tai sitten en todellakaan.





Going to Church? 
No away; going to Pre-Christmas Party with my office friends!
The dress is designed by Lumoan in Finland and made in Portugal.
The shoes and the bag are second hand.


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!




maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulun tunnelmaa tyttären huoneeseen // Christmas spirit in Daughter's Room



Viime viikolla laitoimme tyttären huoneeseen joulukoristeita. Siis kaikki ne kolme kappaletta, mutta se oli saavutus meille se, ja olimme kaikki kovin tyytyväisiä tähän. Seuraavana aamuna sydämeni pyörähti muutaman kerran onnesta; niin suloinen näky oli tytär nukkumassa omassa sängyssään, äidin lämmin peitto vedettynä melkein pään yli, ja tähdet tämän kaiken sulouden yllä.

Mietin: Jos tästä ei tytär muistele aikuisena, äiti varmasti muistelee. Kun sai joulun alla nukkua tähtien alla.

Tästä muistona päätin ottaa kuvia huoneesta heti lasten noustua sängystä, kun oli vielä hämärää. Ja kun tähtitaivas loi sitä muistorikasta tunnelmaa tuohon pieneen suloiseen huoneeseen ja sen suloisen asukkaan uniin. Vaikka kuvat eivät ole laadukkaita, päätin julkaista postauksen juuri niillä kuvilla. Vaikka tykkään valoisista ja terävistä kuvista, on näissä kuvissa se tietty tunnelma ja muisto joulun ajan hämäristä päivistä tallella.

Tähtivalosarjan löysin kirpparilta joskus aikoinaan, ja valosarja pääsi vasta tänä jouluna kunnolla käyttöön. Tätä ennen olen tuskissani sitä pyöritellyt ympäri taloa, eikä sopivaa paikkaa ole löytynyt. Onneksi en luovuttanut ja heittänyt sitä kiertoon.

Tähtivalosarjan lisäksi huoneeseen kannettiin tytön viime vuonna joululahjaksi saama soiva ja lunta tupruttava joulukoriste. Sitä viritellään soimaan jo tyttärenkin toimesta tiheään, ja äiti saa heiluttaa palloa tuon tuosta, jotta tulisi jo se lumisade.

Ja kolmas koriste on tyttären ensimmäisenä jouluna Saksan tuliaisena saama iso piparkakku. Piparkakku oli lähellä syömistä jo viime jouluna; ja samalle vaikuttaa nyt. Veikkaanpa kuitenkin, että kolme vuotta vanha piparkakku voisi maistua jo vähän pahalle. Parempi siis pitää koristeena niin kauan, kuin vain pysyy ehjänä.

Ja niin, onhan siellä periaatteessa neljäskin joulukoriste; huonekuusi. Ostin huonekuusen alunperin anopille, mutta tytär halusi sen omaan huoneeseensa. Mietin sitten, että anoppi on varmasti onnellinen, kun lapsen lapsella on oma kuusi huoneessaan. Ja anoppi saa toisen kukan, kun vain pääsen kukkakaupoille.

Ja hei: Olen niin otettu edellisen postauksen aikaansaamiin kommentteihin. Kiitos teille; ihan kaikista. Ja varsinkin yksi kommentti pisti miettimään; ehkä nyt on tosiaan aika keskittyä juuri lasten aikaansaamaan joulutunnelmaan, jännitykseen, riemuun, nauruun, lauluun, askarteluun ja yhdessä olemiseen - ei heidän aikaansaamaan sekasotkuun. Joulu on lapselle moninkertaisesti tärkeämpää aikaa kuin aikuisille. Ja nyt on kenties ensimmäinen joulu, kun esikoinen oikeasti alkaa ymmärtää siitä enemmän. Yritän siis kovasti unohtaa omat pinttyneet tapani siististä ja hienosta joulukodista - ja keskittyä johonkin sellaiseen, jota voin sitten muistella 20 vuoden päästä kaiholla. Ja etten vain silloin miettisi, miksi en silloin ollut tarpeeksi onnellinen lasten riemusta ja ilosta ympärilläni! Ja nauttisin sitten silloin taas siitä siististä ja hienosta joulukodista.

Huono omatunto soimaa kuitenkin yhdestä asiasta. Tytär muistelee edelleen viime joulun joulukalenteria; sitä, jonka olin virittänyt rappusten ylle, ja jonka kirjekuorista löytyi joka päivä viesti tontuilta. Ja näissä viesteissä tontut vinkkasivat etsimään kodistamme valokuvia, pipareita tai muita kivoja juttuja. Ja mistä se huono omatunto? No siitä, että ajattelin jo, että Mailegin tonttukalenteri, jonka siskoni täyttää meille joka vuosi, saa riittää tänä vuonna.

Mietinpä kuitenkin, että tilanne on hyvin samanlainen kuin viime vuonna. Itse asiassa jopa vähän helpompi, sillä joulukalenteriin kuuluvat naru, pyykkipojat ja kirjekuoretkin ovat valmiina - ja joulukuun ensimmäinenkin on vasta edessäpäin. Vain tonttujen viestit ja yllätykset puuttuvat. Mutta niitä minä tein viime vuonnakin aina kyseisenä päivänä, kun tilanne oli sopiva - ja kun tiesin, mihin omat rahkeeni riittävät. ELI: kyllä minä sen joulukalenterin taidan vielä illan pimeinä tunteina ripustaa portaiden ylle. Olkoon sitten kaksi kalenteria. Mutta olkoon myös hyviä muistoja, joita muistella kenties sitten ensi vuoden joulun alla, iloisin mielin.

P.S. En ole ehtinyt vielä vastata kommentteihinne edelliseen postaukseen, mutta illalla yritän. Nyt loppui juuri tyttären pikkukakkostunti - ja äiti palaa takaisin arjen pyörteisiin. Tästä huolimatta; jokainen ajatuksenne on todella ilolla vastaanotettu; mahtavaa, kun sieltä toisen puolen ruutua löytyy niin paljon samanlaisissa elämäntilanteissa eleleviä sielunsiskoja!







.
Pictures from daughter's room. The star lights are maybe the best; it's so wonderful feeling, when daughter is sleeping under these lights - during dark christmas time here in Finland. Maybe memory, which last forever at least in mum's mind!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

torstai 26. marraskuuta 2015

Joulua kotiin // Christmas Decorations

Postaus sisältää ongelmallisen tilanteen esittelyn, mutta ratkaisukeskeisesti. Turhasta hömpötyksestä tympääntyvät voivat skipata postauksen.



Eilen aloitin. Yritin. Eikä siitä yhtään mitään tullut. Tai no tuli kyllä täysi sekasorto.

Siis joulua kotiin. Olen viimeisen kuukauden kuunnellut joululauluja, ja niin joulua odottanut, mutta tiedättekö? Kun olen tottunut tätä ennen laittamaan joulua kotiin sellaisessa rauhallisessa tilassa. Siivonnut ensin paikat. Pyyhkinyt pölyt. Ottanut joululaatikon esille ja levitellyt ne koristeet sieltä lattialle. Kokeillut koristeita siellä ja täällä. Ja kokeillut uudestaan uuteen paikkaan. Ja kun on ollut hyvä, on katsellut ja nauttinut. Naulaillut, juossut paikasta toiseen. Välillä pihalla ja metikössä. Jotain etsimässä. Kuunnellut samalla joululauluja. Fiilistellen ja nauttien.

Jouluoksa, joka on ollut meillä kyllä ihan ympäri vuoden esillä (vaikea laittaa laatikkoon ja haikeaa hävittää), mutta nyt koristeltu joulukoristeilla.


No. Mitä sitten? No sitä sitten, että teepä tämä 1-vee herran kanssa, joka haluaa olla ihan jokaisessa jutussa mukana. Eikä nuku päikkäreitä, koska on kipeä ja yskii keuhkonsa maatessaan pihalle.

Ja minä niin haluaisin. Joulukodin. Sellaisen siistin ja kauniin.

Tarvitsen todellakin asennemuutosta. Kypsy jo aikuiseksi, tai tarkemmin sanottuna: perheelliseksi äidiksi! Ei tässä kodissa voi näyttää siltä, miltä voisi näyttää ilman kahta vilkasta kaksijalkaista. Joista toisen suurin intohimo on tällä hetkellä leikkiä tarhaa, tietenkin siinä huoneessa, missä ei ole sillä hetkellä yhtään leluja; sinnehän se on tyhjän päälle parasta perustaa. Ja joista toisen suurin intohimo on kaataa lelulaatikko ylösalas ja sen jälkeen tuoda innoissaan yksi lelu kerrallaan äidille tai isille.

Lumihiutaleita, kynttilöitä ja ...


Jossain vaiheessa olin jo tottunut tähän, ja kirjoitin siitä jopa postauksen. Mutta mikä nyt on, kun ahdistaa? Onko se sitä, että haluaisi, että edes joku asia olisi "järjestyksessä" ja "omassa hallinnassa" tässä elämässä?

Kun puoli taloa on sekaisin käynnissä olevan remontin takia. Ja kun tuntuu, että pääkin on ihan jotain muuta kuin järjestyksessä. Tälläkin hetkellä minun piti olla kaupungilla etsimässä led-kynttilöitä. Niin kirjoitan tätä. Siksi, että unohdin, mitä minun piti olla tekemässä. Tai nuo lumihiutaleet, joita askartelimme tytön kanssa. Viikon ajan on pitänyt muistaa ostaa teippiä, että saisimme ne ikkunalle. Ja btw tätä ennen olen vähintään vuoden paketoinut paketitkin ilman teippiä (tiedoksi myös teille, jotka saitte arvontapaketit käärittynä paperiin ilman teipin palasta). Ei siis olla muistettu. Tai että kuukauden ajan meiltä oli tulitikut loppu, ja aina jostain me vain löydettiin taas joku vajaa aski, jolla sytytettiin kynttilöitä ja takat.

... huonekuusi. Tiedättekö; monta vuotta vain ärsyynnyin, kun kaikilla näkyi tämä blogissaan. Mokomakin muotivillitys tuokin. Sitten sain tietää, että tämä on hyvinkin vanha ja perinteinen huonekasvi. Mieli muuttui: viime vuonna liian myöhään, sillä kuuset oli myyty loppuun, mutta tänä vuonna ostin niitä sitten todella ajoissa. Ja siinä yksi niistä nyt komeilee; Design Paletin kauniissa kangaspussissa.


No, asia kerrallaan. Tai tässä tapauksessa jopa kaksi ja yksi kaupan päälle. Lähdin lähikauppaan tänä aamuna ihan vain ostamaan näitä kahta kaivattua asiaa, ja ostin vielä piparitaikinaakin. Enkä silti unohtanut ostaa tulitikkuja ja teippiä (sillä niinhän usein käy, kun antaa muille ajatuksille vallan, että unohtaa sen varsinaisen asian).

Nyt on siis tulitikkuja ja teippiä. Ja kyllä; muutama joulukoristekin, kuten kuvista näkyy. Ja pölytkin pyyhin, mutta hyvin täsmennetysti juuri niiltä paikoin, joihin laitoin koristeita. Ja kirjastohuoneen pöydällä komeilee joulukoristelaatikko. Saa nähdä, kuinka kauan. Tai no tietenkin niin kauan, kunnes olen saanut koristeet paikoilleen.

Kuvassa näkyy jahkailu. Ei tehokasta. Kirppikseltä löytynyt kupariastia. Mitä laitan siihen. Kokeilin huonekuusta, mutta ei. Tiedättekö? Kun olisi pitänyt päästä sinne metsään sammalta hakemaan. Ja varastoon multaa. Joten laitoin huonekuusen takaisin hyväksi havaittuun pussukkaan.


Positiivinen päätös tälle postaukselle: Hei muori hyvä. Vielä on kuukausi aikaa jouluun. Ei mitään hätää eikä käpyjä otsalle. Kokoa ne kävyt ton kuusen juurelle. Näyttää hyvälle. Ja anna se poika isille, kun tulee kotiin. Ja koristele tytön kanssa. Tytöltä lentää varmasti niin hyviä ja tuoreita ideoita koristeluun - että.

P.S. Huomaatteko; pientä hulluutta ilmaantunut tämän muorin mielen päälle. Eikä tuolle pikkuveikallekaan tämä marraskuun pimeys pahitteeksi ole ollut; vetelee aurinkolaseja silmilleen. Onhan keskipäivä, ja se valoisin aika niin. Ja sanoo sieltä aurinkolasien takaa sitten: kukkuu, kukkuu....

EDIT: Kirjoitin tämän postauksen pääosin jo eilen päivällä, mutta en lähtenyt muokkaamaan. Ja uskokaa tai älkää. Eilen illalla laitoimme tytön huoneeseen joulukoristeet (3 kpl) ihan koko perheen voimin. Ja oli kivaa. Saimme jopa yhden palovaroittimen paikalle; siis jotain täysin extraa ja kauan suunniteltua. Mutta pölyjä en pyyhkinyt. Enkä edes imuroinut.

Tällä blogin kirjoittamisella on joskus uskomaton vaikutus; alkaa itse ihan miettimään, miten voisi toimia toisin - ja kuinka todella tyhjänpäiväinen tämäkin ongelma oli. Eihän se ollut edes ongelma. Ja suuri vaikutus on myös teidän tsemppiviesteillä; kaunis kiitos teille, jotka lähetätte aina välillä ajatuksianne sieltä ruudun toisen puolen!

Tsemppiä myös teille kaikille syksyn pimeimpään aikaan! Jos tuntuu mahdottomalle, pysähdy miettimään hetkeksi, mikä se ongelman ydin oikeasti on. Ja miten voisin ajatella kenties toisin? Monet ongelmat ovat niin itse rakennettuja ja vanhoista kaavoista syntyneitä, että on vain välillä hyvä pöllyytellä omaakin mieltään; joulusiivousta sinnekin kenties!

Nämä ovat vain niin kauniita. Valona Design. Ja nyt pitäisi saada aikaiseksi, ja tilata Valonalta joulukuuseen joulutähti. Se on upea! Ja tähteä meillä ei ole vielä, sillä sitä sopivaa olen etsinyt tähän asti, ja paremman puutteessa jouluaaton aattona aina viritellyt paperista jonkin tähdentapaisen kuusen latvaan. Kenties tänä vuonna toisin?



.

We have started christmas decorating; little tiny things, when we have chance to do something so unnecessary like this. My favourite christmas decoration is absolutely birch crystals by Valona Design, and now I am dreaming of Christmas tree star by Valona Design; it is fabulous! 




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!