tiistai 7. helmikuuta 2017

Pysäyttävä tammikuu // The Winter Nature



Juuri päättynyt tammikuu pysäytti. Pysäytti miettimään, miten jaksan - ja miten kykenen kaiken hoitamaan. Pysähdyksen aiheutti kahden viikon sairastelu viikon kestäneen loman jälkeen. Huomasin läheisteni käytöksestä, että jotain tapahtui tuon kolmen viikon aikana - kolmen viikon levon aikana. Lapsi tuli halaamaan minua tämän tästä. Toinen kertoi minulle tarinoitaan ja halusi minut mukaan leikkimään vähän väliä. Mieskin kertoi tulevista ulkomaanmatkoistaan - eräänä päivänä töiden jälkeen, kun viimein uskalsi; näytin kuulemma pitkästä aikaa niin hyväntuuliselle.

Palatessani töihin sairastelujen jälkeen oli pakko myöntää, että viime syksy oli minulle erittäin uuvuttava - niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Olin ajanut itseni aivan loppuun. Itkuhan siinä tuli - mutta myös päätös: tähän on tultava muutos. En enää halua samanlaista elämää. Jatkuvaa stressiä, ahdistusta rintakehässä ja kaaoksen sekä hallitsemattomuuden tunnetta. Väsymystä. Sairastelua - taudista toiseen ilman taukoja. Ilman mahdollisuutta liikkumiseen - ja sitä kautta stressin lievittämiseen.

Muutamia muutoksia teinkin jo viime vuonna. Muutin ruokavaliotani, mikä paransi osin varmasti vastuskykyäni ja hermojani. Jatkuva kiire ajoi minut kuitenkin tilanteeseen, jossa nukuin yössä keskimäärin kuusi ja puoli tuntia, ja ymmärsin tämän vasta, kun laitoin puhelimeeni unikellon päälle. Aivan liian vähän. Minä, joka olen itsekin tiedostanut, että kahdeksan tuntia tarvitsen - vähintään - jotta jaksan.

Unikello auttoi kuitenkin; nyt menen nukkumaan aiemmin ja herään joka arkiaamu kello kuusi. Monesti edelleen väsyneenä, mutta nyt päivisin huomattavasti pirteämpänä.







Kahden viikon sairasteluputken jälkeen aloin etsiä keinoja kaaokseen töissä: Bullet Journal ja perinteiset kynällä rustatut muistilistat. Töiden aktiivisempi jakaminen sekä karsiminen ja priorisointi. Sähköpostimuistutukset pois näytöltä vilkuttamasta. Lisää suunnitelmallisuutta - ja niistä kiinnipitäminen. Etätöitä. Ja avoimuutta: kerroin esimiehestä lähtien kaikille, että nyt on todella tehtävä jotain tai en jaksa. Noin muun muassa. Suurin askel oli myöntää itselleen, että on heikoilla. Sen jälkeen palaset alkoivat loksahtaa yllättävänkin nopeasti paikalleen.

Sairastelujen jälkeen aloin hyvin pienin askelin liikkua. Ensin muutaman kilometrin kävely töistä kotiin - sitten iltakävely - sitten kuntopyöräilyä muutama kymmenen minuuttia - ja lopulta jopa painojen nostoa. Metsässä samoilua torpalla - ja hiihtelyä hissukseen hangella. Liikkuminen ja luonto helpottaa; uskomattoman paljon.







Yksi asia minulla on kuitenkin vielä merkittävästi työn alla - eikä tämä ole yhden viikon eikä kuukauden tehtävä. Voi olla koko loppuelämän, mutta nyt olen päättänyt kiinnittää asiaan aktiivisesti huomiota:

Tälle vuodelle lupasin itselleni iloista asennoitumista elämään. Käännän suupielet ylöspäin - vaikeinakin hetkillä ja vaikka väkisin. Saan surra ja olla allapäin, mutta vain oman aikansa. En anna sille valtaa, ja punnitsen asioita: Kannattaako tähän oikeasti käyttää voimavarojaan ja surra? Vai pitäisikö jatkaa eteenpäin ja ottaa osa murheista kuin annettuna; näin on ja näillä mennään. En suorastaan voi enää sietää omia kielteisiä ja apaattisia tunteitani. Haluan olla enemmän naurava, nauttia arjesta ja arjen askarreista. Haluan muuttaa asennettani.

Tiedän, että viimeinen tavoite on erittäin haastava, mutta se minua juuri kutkuttaakin. Tykkään haasteista, ja olen niitä tähän asti hakenut muilta elämän lohkoista; hyvä koulutus, mielenkiintoinen työ, aktiivinen vapaa-aika harrastuksineen, hyvä kunto, hyvä mies, ihanat lapset, rakkaat ystävät, oma perhe, kodin rakentaminen, vielä vapaa-ajan asunto maalla. Noin niin kuin aikajärjestyksessä - ja saavutettuna - mutta tässä kaikessa myllerryksessä olen jättänyt oman mieleni ja oman terveyteni jotenkin paitsioon.

Olenko minä sitä, mitä haluan itseni olevan - jotta voin tuottaa toisille mahdollisimman paljon hyvää mieltä - ja sitä kautta olla itsekin aina vain onnellisempi ja tyytyväisempi elämääni?

Tämä on vaikeaa - ja tätä minä nyt tavoittelen ja haluan. En pääse tähän helpolla, ja tämän eteen minun on tehtävä töitä, todennäköisesti koko loppuelämäni. Ehkä saavutan lopullisen viisauden tässä vasta mummuna kiikkustuolissa istuessani - mutta sekin riittää minulle: että jälkipolvi muistaa minut nauravana, rakastavana ja asiat valoisasti näkevänä mummuna. Mielellään jopa naurettavan valoisana; sellaisena, jota muistellaan hymyissä suin.

Muistatteko, kun kerroin 101 tavoitteen listaamisesta, ja kuinka vaikeaa se oli? Listaaminen oli lopulta siksi varmasti vaikeaa, että kaikki on elämässäni suhteellisen hyvin. Nuo 101 tavoitetta kärventyivät kovalevyn myötä tuonelan tuuliin, mutta mielikuviin jäi tämä:

Mikä minut tekee onnelliseksi? Tee se. Osittain. Vähitellen. Opetellen. Mutta tee se, sillä tämä on se yksi elämä, joka minulle on suotu. Ja se on paljon se - nauttia se onnellisena.

Stressaantunut ruuhkavuosia elävä äiti ei ole varmaan harvinaisuus. Jos siellä on kohtalontovereita, jotka ovat löytäneet keinoja sujuvaan arkeen - ja siitä arjesta nauttimiseen, kuulisin mielellään teidänkin ajatuksia! Juuri luin Villa Idur -blogista ajatuksia elämän suunnan kääntämisestä, mikä herätti uudelleen miettimään myös ravintoa; siinäkin on varmasti jotain paranneltavaa vielä.




January has been beautiful - and I have enjoyed so much being in the nature!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!




maanantai 30. tammikuuta 2017

Aloittelijan kasvimaa, osa V // Building the garden plot, part V



Viime kerralla kerroin kasvimaan perustamisesta, joka ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista kuin olin olettanut. Nyt jatkan kertomusta siitä, miten kasvimaan lopulta kävi: eli tuliko satoa, ja mitä muuta huomioita aloittelija havaitsi kasvimaallaan?

Aluksi voin sanoa, että ehkä vähän nolosti kävi. Vaikka toki onnistumisiakin kohdattiin.

Kasvimaa tuotti aluksi hyvin paljon rikkaruohoja, joita en meinannut ehtiä kitkeä. Kun oli kaikki muut torpan ja pihamaan kunnostustoimenpiteetkin. Mummut kitkivät rikkaruohot puolestani muutamaankin otteeseen.

Kuiva kesä vaati paljon kastelua, ja sen hoidin aika kunnialla.

Lannoituksen unohdin lähes täysin. Loppukesästä levitin kesäkurpitsan ja toivottoman pienten avomaankurkkujen taimien juurelle ruohosilppua; saivat siitä sitten tarvitsemaansa typpeä, ja kasvoivatkin hienosti. Lisäksi levitin ruohosilppua sarkojen väliin loppukesästä, millä vähensin rikkaruohojen kasvua.





Herneet kasvoivat niin mahdottomasti, että miehen hienosti askartelema kehikko pihlajan oksista ja rungoista jäi auttamattomasti liian matalaksi. Herne ei kuitenkaan kärsinyt tästä ilmeisesti kovinkaan paljon, vaan tuotti satoa yllättävän hyvin naposteluun; lapset saivat useamman kerran herkkuja omasta maasta.

Lehtisalaatit lähtivät kunnolla kasvuun vasta heinäkuun lopulla, jolloin siirryimme kaupunkiin asustamaan emmekä olleet niitä päivittäin syömässä. Lehtisalaatit kasvoivat mahdottomasti korkeutta tämän jälkeen, mutta olivat jo suhteellisen kitkeriä elokuun puolivälissä.

Porkkanoita en ymmärtänyt ilmeisesti harventaa tarpeeksi, sillä jäivät kovin pieniksi. Pieniä porkkanoita oli kiva napostella, mutta ruuanlaittoon olivat kovin työläitä. Lopulta heitin aikamoisen satsin kompostiin, kun en ehtinyt niitä jääkaapista ajoissa käyttää pois.

Punajuuret kasvoivat hienosti. Emäntä ei sen sijaan toiminut niin hienosti. Keräsi sadon kyllä, mutta ei syksyn kiireissä ehtinyt säilöä niitä! Jäivät jääkaappiin ja nahistuivat niin, että lopulta emäntä heitti nekin kompostiin.

Tillitkin kasvoivat niin hienosti, että emäntä ei ehtinyt niitä käyttää. Säilöi pakastimeen muutaman muovirasiallisen, vaikka satoa olisi ollut useampaan rasiaan, jos olisi poiminut ne ajoissa talteen.

Valkosipulit eivät tuottaneet satoa. Jäivät kuitenkin maahan, jos tuottaisivat sitä ensi vuonna.

Pinaatit kasvoivat vasta elokuussa - ja kasvoivat silloin sitä vauhtia, ettei emäntä (muka) ehtinyt taaskaan paikalle ajoissa.

Avomaan kurkulle kylvö kesäkuun alussa maahan oli liian myöhäistä. Pakkasten kolkutellessa jo ovella avomaan kurkkuun ilmestyi ensimmäiset kurkkujen alut. Auttamattomasti liian myöhään siis.

Mutta kesäkurpitsa! Se yllätti ja ilahdutti! Sitä syötiin niin ruuassa, napostellessa kuin ihan säilöttynäkin. Tein kesäkurpitspikkelssiä, mikä oli todella hyvää - ja jota tuli todella paljon suhteellisen pienellä vaivalla. Suosittelen siis; on lukemani mukaan köyhän miehen kurkkusalaattia! Lisäksi sitä raastettiin pakastimeen monen monta lootaa.

Lisäksi söimme koko kesän salaatteja, jotka olin istuttanut kaupasta ostetuista juurellisista salaattinipuista ulos kukkapenkin juureen sekä kanalan päätyseinän tuntumaan. Kanalan läheisyydessä kasvatin myös timjamit, persiljat ja lehtikaalit. Timjami lähti kasvamaan erittäin hitaasti, mutta niin, että sain syksyllä pienen sadon jopa kuivatettavaksi. Persiljaakin riitti ruokiin sekä kuivatettavaksi. Lehtikaali sen sijaan ei menestynyt alkukesän kaaliperhosten toukkien takia.



Basilika tuotti satoa myös koko kesän ajan ikkunalaudalla. Basilikaa tuli käytettyä enemmän, kun se oli helposti läheltä saatavissa. Pitääpä miettiä siis ensi kesänä, jos istuttaisikin ainakin osan yrteistä sisälle; olisi helposti tuoretta maustetta tarjolla ruokaa laittaessa!

Loppusanoina myönnettävä, että syksyyn ja sadon korjuuaikaan ajoittunut alapohjan remontointi ja elo ilman keittiötä torpalla vaikutti kovin paljon siihen, että sato jäi paljolti säilömättä. Aika oli kortilla ja haastavat olosuhteet veivät huomion toisaalle. En siis anna periksi. Nyt olen huomattavasti viisaampi monessa asiassa, ja ensi syksynä meillä on torpassa keittiö, jossa hääriä sadon kanssa. Ei siis muuta kuin nokka pystyyn ja kohti uusia kesän haasteita!

Pakko kysyä loppuun, onko muilla käynyt usein näin? Keväällä innoissaan istuttaa siemeniä maahan, ja syksyllä toteaa, ettei aika riittänytkään?!




Our garden plot at summer 2016 was quite cute - or what do you think? It also produced some crops!




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 23. tammikuuta 2017

Aloittelijan kasvimaa, osa IV // Building the garden plot, part IV




Viime kesä oli sen verran hektinen, että en kevään jälkeen enää ehtinyt raportoimaan, miten aloittelijan kasvimaan kävi. No nyt talvella on aikaa muistella - ja ihastella työn tuloksia! Ensimmäisessä kuvassa näkyy loppukesän tilanne - eli tarkkasilmäiset näkevät siellä jotain hyödyllistäkin kasvavan - mutta palataanpa kertomuksessa kasvimaan alkulähteille, eli kesäkuun alkuun:

Kasvimaahan sai vauhtia maansiirtokoneen vierailusta torppamme pihamaalla. Samalla, kun torpan ylärinteen laskuja muokattiin ja nurmikolle nousevia kiven lohkareita nostettiin maasta, muodostui torpan viereen komeat kiviaidat. Maansiirtokone työsti myös itse kasvimaan pohjaa kääntäen maan ylösalaisin ja nostaen suuret kiven lohkareet sekä puut juurineen sieltäkin pois. Apu oli valtavan suuri, myöhemmin ajatellen.



Maansiirtokoneen käytyä paikalla, oltiin jo pitkällä kesäkuussa. Olin ostanut siemenet - ja osan idättänyt alkuunkin sisätiloissa, joten myöhäisestä ajankohdasta huolimatta halusin perustaa kasvimaan. Vanhempani tulivat tuona viikonlopun sunnuntaina paikalle auttamaan. He katsoivat tulevaa kasvimaatamme. Sitten äitini sanoi hienovaraisesti: Ehkä kannattaisi aloittaa vähän pienemmästä.

Katsoin äitiä ymmälläni: Minullahan on siemeniä vaikka kuinka pusseissa. Mutta sitten päätin kuunnella vanhemman ääntä. Emme siis toteuttaneet suunniteltua kasvimaata vielä 60-70 neliön laajuudessa - vain noin neljäsosan siitä.

Tuumasta toimeen: Nyt pitää sitten vain kärrätä vähän multaa tähän, ja sitten istuttaa siemenet vai? Kuinka paljon sitä multaa tarvitaan? Ja miten se sarkajako, eli miten tämä nyt siis tehdään?

Olin siis aivan uuno aloitteleva kasvimaatarhuri. Ymmärsin seuraavien minuuttien aikana, että meillä menisi päivä vähintääkin, jos kärräisimme multaa navetan takana olevasta kasasta kasvimaalle riittävän määrän - ja siemenet jäisivät näin edelleen pusseihinsa, sillä illalla oli oltava jo kotona.

Onni on maaseutu - ja naapuri sekä hänen traktorinsa. Oli sunnuntai, mutta niin vain naapurimme tuli paikalle puolessa tunnissa, kun soitimme hänelle hätäpuhelun. Odotellessamme naapuria ja multaa isäni etsi varastoista sopivat laudat ympäröimään kasvimaata ja itse rakensin kasvimaan ympärille kävelylle käytävät (ja samalla suojavyöhykkeen rikkaruojen leviämistä vastaan) levittämällä sanomalehtien päälle haketta kasvimaan ja kiviaidan väliin.





Muutaman traktorin kauhallisen jälkeen pääsimme levittämään multaa. Ja iltapäivällä saimme lopulta myös siemenet maahan. Muistan vieläkin, kuinka loppu olin tuon päivän päätyttyä. Loppu kyllä - mutta myös onnellinen.

Lopuksi on hyvä näyttää vielä, mistä lähdettiin liikkeelle; kuva alla! Ja sanottakoon tästä, että edeltävänä keväänä tässäkin kohtaa oli vielä paljon enemmän pusikkoa, jonka olimme jo raivanneet pois - maansiirtokone oli tässäkin kuitenkin plussaa, sillä se vei mennessään näiden pusikoiden juuret, eivätkä kyseiset puut ja pajut pääse nyt versomaan uutta kasvustoa kasvimaalle, ainakaan niin herkästi kuin muutoin tekisi.






Our plans about garden plot took place finally last June - and at the and of the summer we really had garden plot, which also produced crops!




_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!




torstai 19. tammikuuta 2017

Kanalan ympäristön kohennus // Improving The Henhouse Surroundings



Kanalan ympäristö koki viime kesänä melkoisen muodonmuutoksen. Keväällä aloitimme mustaherukkapensaista, jotka löysimme risukasojen seasta. Tästä kerroinkin vuosi sitten keväällä. Ryteiköt siistittiin, rikkaruohot revittiin juurineen irti, levitettiin marjapensaille hevosenlantaa, sitten sanomalehtikerroksia, ja niiden päälle haketta. Saimme kauniin kaaren marjapensaista kanalan aurinkoiselle sivustalle. Kaaren sisäpuolelle istutin raparpereja, lehtikaalta, persiljaa, timjamia sekä salaattia sijoittaen ne vanhoihin puulaatikoihin.






Keväällä leikkasimme myös kanalan lähellä olevaa omenapuuta, joka lähtikin alkukesästä kukkimaan kauniisti. Vanhat työkaverini muistivat minua keväällä myös ihanalla lahjalla; antoivat perheellemme perheomenapuun, jossa on jokaiselle yksi omenalajike. Mietin hetken jos toisenkin, minne sen sijoittaisin, mutta sitten keksin kanalan ympäristön. Perheomenapuu pääsi kanalan läheisyyteen, josta oli vaivihkaa muodostunut varsinainen hyötytarhakeskittymä! Perheomenapuun istutuksen myötä kunnossapidettävä, niitettävä alue laajeni taas useilla neliöillä.

Kun sitten kaivinkone saapui paikalle, tuumasimme, että nyt jos koskaan voimme muokata kanalan ympäristöä niin, että vesi ei enää seiso siellä - ja voisimme kylvää häälahjaksi saamamme niittysiemenet kanalan kahdelle toiselle sivustoille. Ja niin kävi kaivinkone muokkaamassa aluetta niin, että laskut toimivat nyt moitteettomasti.






Yllä olevasta kuvasta huomaa, että vielä on tehtävää; reunat jäivät edelleen kovin epätasaisiksi ja kasvamaan puuta jos puskaakin. Itse niityn kanssa meillä ei valitettavasti tainnut onnistua. Maa kyllä käännettiin maansiirtokoneen ansiosta melkein kaikkialta, mutta rikkakasvien juuria oli silti kaikkialla. Lisäksi kanalan ympäristöön on päässyt leviämään elämänlanka. Elämänlanka yhdessä ohdakkeiden kanssa; ou-nou! Mutta miten olisi lampaat? Ehkä ensi kesänä tuolla niityllä tallustelee lampaita, ja sitten syksyllä kokeilemme uudestaan niittysiemenien kanssa, joita on onneksi vielä toinenkin pussillinen jäljellä. Terveisiä siis Elinalle perheineen; yritys on edelleen kova saada lahjanne juurtumaan!

Jos teillä siellä jollain on hyviä vinkkejä, miten päästä eroon ohdakkeista ja elämänlangoista, olen ihan hirveän tyytyväinen. Yhden vinkin tosin tiedän: nypi ne juurineen irti. Voin kertoa, en pysty. Mutta pystyisivätköhän lampaat viemään elon noilta ikäviltä rikkakasveilta. Tiedättekö?

Ja seuraavassa vielä tilanne ennen tätä kaikkea puurtamista. Välillä on todella hyvä muistuttaa itseään siitä, mistä on lähdetty, sillä näitäkin kuvia katsellessani voin sanoa: olen tyytyväinen!

Ryteikön keskeltä löytyi omenapuu. Kuva keväältä 2015.
Ryteikkö kanalan läheisyydessä kesällä 2015. Kuvassa näkyvä puu lahosi liitoksistaan kesken häävalmistelujen, ja syystä se siis kaadettiin. Juurakko alkoi kuitenkin versoa jo samana kesänä uutta puskaa, ja syksyllä saimme naapurin avustuksella maansiirtokoneen paikalle vetämään puun juurineen pois. Myös muuta ryteikköä on raivattu alas paljon tämän kuvan ottamisen jälkeen.


Kanalan edusta kesällä 2015. Kallistukset ovat vahvasti kohti kanalaa ja kanalan seinän kunto myös sen mukainen.
Kanalan pääty ennen kuin lähdimme perkaamaan paikkaa, keväällä 2016. Tässä kohdassa kasvaa siis nykyään puoliympyrässä mustaviini- ja punaviinimarjapensaita ja keskellä olevissa laatikoissa muuta satoa!






.
We improved the henhouse surrounding last spring and summer. The last four pictures show the situation before - and the first ones after. We found one apple tree and many berry bushes there - and planted one apple tree and some other eatable vegetables there.


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 16. tammikuuta 2017

Pihamaan vedet oikeille raiteille // Channeling the Farmyard Waters


Edellisessä postauksessa kerroinkin suuresta maansiirtokoneesta, joka vieraili torppamme pihamaalla viime keväänä. Maansiirtokoneen tehtävät laajenivat sitä mukaa, kun kone sai edeltävän tehtävänsä tehtyä. Eli päätettiin salaojittaa torpan ja navetan seinustat ylärinteen puolilta sekä sitä kautta pihamaatakin.

Ja niin pihapiirissä näytti lopulta tältä. Ensimmäiset kuvat kurkistavat varovasti tilanteeseen, mutta kolmas kuva näyttää jo karumpaa totuutta:



Ja tähän melkeinpä jäätiin. Saimme torpan ja kanalan edustat jotenkin haltuun, mutta navetan edusta jäi mietinnän alle. Maansiirtokone hääräsi navetan edustan ylhäisessä yksinäisyydessään, minkä seurauksista emme ole ihan vakuuttuneita. Myönnän: kyse on navetasta, ja kyllä, tavoittelemme ihan hölmönä taas täydellisyyttä. Mutta: pintavedet valuvat edelleen suoraan navetan sokkeliin eivätkä kaadot navetan edessä johda oikein minnekään vaan vesi jää seisomaan osin rakennuksen eteen. Ei siis toimivia kallistuksia.

Emme siis haravoineet, lapioineet emmekän kylväneet nurmea navetan edustalle. Jäimme ihmettelemään, josko me ensi keväänä sitten käsipelin jotain asialle tekisimme. Tai sitten tilaamme koneen takaisin paikalle.


We drained our farm house garden last summer. We did not manage to end the project, but we are going to continue next summer with these challenges!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

maanantai 9. tammikuuta 2017

Laskuja ja kivimuureja // Drains and Stone Walls


Joulun jälkeen tuntuu hassusti - aina - että pianhan on kevät! Ja kevät tietää pihapuuhia, oih! Kotitalousvähennyksiä kirjatessani ylös muistui mieleen iso kauha, joka käänsi alkukesästä torpan pihamaan ylösalas - ainakin sille tuntui pitkään - ja nyt 'kevään' saapuessa onkin kiva palata takaisin näihin tunnelmiin, ja suunnitella näiden pohjalta taas jatkotoimenpiteitä.

Keväällä torpalla vieraillut arkkitehti oli todellakin sitä mieltä, että lapiolla emme saa tarpeeksi maata talon sivustalta pois, ja paikalle olisi syytä kutsua kaivinkoneurakoitsija. Ongelmana oli siis taloon päin kallistuva - ja liian korkealle noussut maanpinta toisella puolen taloa, minkä seurauksena pintavesi valui talon alapohjaan. Korkealle noussut maa piti talon sisällä olevaa multatäytteistä alapohjaa myös osaltaan kosteana. Kosteus nousi osin myös ulkovuoraukseen asti, hirsistä puhumattakaan.

'Periaatteet tynnyreihin' ja paikalle saapui iso laitos isoine kauhoineen - ja kahdessa päivässä se sai paljon aikaan. Tehtävälistamme laajeni kuin pullataikina - niin tilauksen jälkeen kuin itse kaivinkoneen puuhatessa pihalla. Paras oli kuitenkin teettää kaikki kerralla; näin raskasta kalustoa ei kovin montaa kertaa halua pihamaata täryyttämään.

Seuraavassa muutamia kuvia, joissa näkyy myllerryksen tuloksia torpan ympäriltä. Ensimmäisessä kuvassa näkyy, mistä lähdimme liikkeelle. Ja usko tai älä, olimme jo tehneet hartiavoimin kyseisessä paikkaa töitä - pieni ojakin siinä oli mielestämme. Se ei kuitenkaan nyt riittänyt.




Seuraavista kuvista näkee, kun työ on vaiheessa. Voin kertoa, että vähän nyrpistelin nenääni: onko tuo se kivimuuri... Mutta tässäkin: kärsivällisyys kyllä palkittiin. Kiviä nimittäin alkoi nousta ylös työtä tehdessä - suurinakin kimpaleina...





Sitten huomasimme, että talon vasemman nurkan tienoilla maa oli märkä, vaikka maa oli kuivunut yön yli. Ikään kuin siellä olisi ollut jokin vesisuoni, joka pukkasi vettä ylöspäin. Tämä näkyy myös talon rakenteissa, sillä juuri kyseinen nurkka on ollut märkä laudoitusta myöten. Olemme ajatelleet sen johtuvan huonoista sadevesiränneistä, joista vesi valui noroina milloin mistäkin, mutta kenties maastakin nousee kosteutta tässä kohtaa. Työn edetessä päätimme, että talon pääty salaojitetaan, samoin koko piha navetalle asti - ja siinä samalla sitten se navetan edustakin. Noh, nyt sitten kuulitte, miksi homma lähti paisumaan kuin pullataikina.

Mutta pullataikinassa oli hyvätkin puolensa. Suuren suuria kiven kokkareita nousi maasta salaojaa kaivettaessa, ja niin tämä emäntä sai komian kivimuurin. Eikä kivimuuri tosiaan tähän jäänyt - vaan aineksia oli lopulta useampaankin kohteeseen. Seuraava kuva on otettu sen jälkeen, kun kone on poistunut keskuudestamme, ja olemme haravoineet maata tasaiseksi siistien myös talon sokkelin mullasta - sekä kylväneet nurmen siemenet maahan.



Ja niin: kivistä muotoutui parin päivän aikana kasvimaan yhden sivun lisäksi kahdelle muullekin sivulle kivimuurit! Todella kauniit sellaiset, joita hiottiin ja viimeisteltiin pienillä kivillä vielä monena päivänä tämän jälkeenkin. Postauksen aivan ensimmäisessä kuvassa näkyy pilkahdus loppukesän näkymistä; olin tyytyväinen!







Kasvimaan kuulumisista kerronkin myöhemmin kera tarkempien kuvien. Torpan ja navetan lisäksi myös kanalan edustaa kuivatettiin muokkaamalla maata niin, että saatiin kanalaa ympäröivälle niitylle loiva oja - ja niin, että pintavesi valuu nyt kanalasta poispäin. Kerronpa näistä kuitenkin toisella kerralla lisää kera kuvien, jotta tästä tarinasta ei tulisi liian pitkä.

Mutta kertokaa: mitä tykkäätte? Onko liian massiivista näin pienen torpan juurelle? Toisaalta tämän massiivisen kiviaidan seurauksena todella ymmärsimme, kuinka maa laski todella jyrkästikin kohti torppaa aiemmin. Nyt kasvimaa saa olla reilusti torpan yläpuolella, mutta kivimuuri kera laskun ja salaojien varmistaa, että kosteus pysyy talon rakenteista kaukana. Itse olen ainakin tyytyväinen ja niin on toinenkin puolisko!



One big earthmover visited us last spring. Now the surface water do not drain toward the house and we have huge stone walls round the garden plot. 



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!






torstai 5. tammikuuta 2017

Sähköt vanhaan tyyliin // Old Style Electricity





Näistähän se ajatus sitten lähti. Viime kevään pihan siivoustöissä löydettiin mullan seasta (!!) vanhoja posliinipuolia; löydöstä vilauttelinkin tämän yllä olevan kuvan silloin Instagram-tilini puolella. Talteenhan ne oli otettava, ja otettiinkin - mutta unohdettiin ne hetkeksi.

Nyt yhtäkkiä muistin posliinipuolat, kun tuli aika pohtia torpan sähkötöitä, ja selailin Perinnemestarin tyylikirjaa. Posliinipuolia käytettiin kirjan mukaan 1900-luvun alkuun asti. Posliinipuoliin kiepautettiin punottu kangasjohto. 1900-luvun alussa sähkö toimitti lähinnä valoa tupaan, ja valot laitettiin päälle kiertokytkimellä.

Lähtisimmekö siis toteuttamaan sähköt 1900-luvun alun ajatusten mukaisesti? Perinnemestarin tyylikirjassa vilautetaan muun muassa seuraavia kuvia, jotka nyt puhututtavat meidän pohdintoja.






Olisihan vallan mahtavaa toteuttaa sähkötyöt täysin 1900-luvun alun tyylille uskollisesti, mutta lasku olisi maittava. 1900-luvun alun varustelutasolla meillä jäisi todennäköisesti myös pistorasiat asentamatta, sillä tuolloin ei pistorasioita juuri torpissa nähty.

Mutta siitä ei kuitenkaan minnekään pääse, että pihamaalta noita posliinipuolia löytyi. Lisäksi torpasta löytyi kuitenkin myös metallipintaisiin johtoihin käytettyjä U-kiinnikkeitä, jotka ovat olleet yleisiä 1930-luvulta lähtien. Toisen kammarin seinää koristi ennen remonttia painokytkin, jollaisia on Tyylikirjan mukaan käytetty 1920-luvulta 1950-luvulle. Ullakon toisesta huoneesta löytyy pistoke, jossa on mielestäni jo 1940-luvun vivahteita. Edeltävä omistaja oli tehnyt torpassa sähköremontin, minkä seurauksena suurin osa sähkölaitteista oli vaihdettu 2000-luvun tyylisiksi.

Ja tästähän se seuraava ajatuskin sitten lähti: kerroksellisesti toteutetut sähköt! Pikkuhiljaa rakentuneet ja monen monta erilaista aikakautta palvelleet rakennukset ovat lähtökohtaisesti kerroksellisia; me vain emme ole onnistuneet saamaan torppaa käsiimme ennen kuin tuo kerroksellisuus on hävitetty sähköjen osalta - ja loput kerroksellisuudesta olemme omilla toimillamme repineet irti, mistä en tietenkään voi olla ylpeä. Mutta kenties voisimme vaalia historiaa palauttamalla tätä vanhan tyyppistä kerroksellisuutta takaisin torppaan?



Mitä siis, jos leikkisimme, että tupaan tuli 1900-luvun alussa punotut kangasjohdot kera lamppujen tuomaan valoa pirttiin. Sitten 1930-luvulla varallisuus kasvoi, ja sähkövalaistusta laajennettiin myös kammareihin - ja sen jälkeen sai tupa ja kammarit muutamat sähkötöpselitkin. Ja hankittaisiin nuo sähkölaitteet sitten reilusti ja rohkeasti eri aikakauden tyylisinä? Tuvassa hyödynnettäisiin vanhat posliinipuolat valaistuksessa - ja jos uusia tarvitaan, yritetään löytää niitä vanhana jostain.

Ja siinä ajan saatossa kammareiden sähkövedot jäisivät seinien tapetoinnin myötä pääosin piiloon. Kuten ovat monessa vanhassa torpassa tehneetkin - jolloin voitaisiin käyttää normisähköjohtoja etenkin kammareissa enemmänkin, kun jäisivät joka tapauksessa tapettien alle? Tällä tavalla kalliita (vaikkakin kauniita) kangasjohtoja ei tarvisi ostaa niin hirmuisia määriä. Osa pistokkeista voidaan tuvassa piilottaa skafferin sisäpuolelle, hyllyjen väliin, joten siellä pystyttäisiin hyödyntämään jo nyt käytössä olevia 2000-luvun tyylisiä pistokkeita. Näillä pistokkeilla saataisiin sähköt hellaan, jääkaappiin sekä mikrolle.

Rahaa toki palaisi tuvan punottuihin kangasjohtoihin (noin 100 euroa), vanhanaikaisiin pistorasioihin (noin 200 euroa) sekä valokatkaisimiin (noin 200 euroa) ja hellanlettas, vielä jakorasioihinkin (en osaa laskea määriä), mutta no ... huomattavasti vähemmän, kuin jos kikkailuja ei tehtäisi! Ja päälle nuo posliinipuolat...

Ei ihme, että niin kovin moni ostaa sähkölaitteet moderneina versioina. Onhan se vaihtoehto sekin.

Kaupunkikodin remontista viisastuneena haluamme nyt joka tapauksessa, että sähköjohtoihin on helppo pääsy - ettei niitä piiloteta seinä- tai kattorakenteiden taakse. Tähän sain vahvistusta myös Puusuutarin blogista; näin sähköjohdot ovat myös hiirien nakertelulta paremmin suojassa, ja mahdolliset tuhotyöt ovat paremmin näkyvillä. Ja niitä hiiriähän meiltä vain tuntuu löytyvän.

Mille teille tämä suunnitelma kuulostaa? Suunnitelma, joka on mietitty influenssan aiheuttamassa kuumehuurussa - ja sen jälkeisessä lääkehöperössä? Heh, on siis myönnettävä, että olen kipeänä, ja nyt ihan todella kipeänä. Heti, kun tytär parani influenssasta, oli äidin vuoro aloittaa sairastelu. Tätä kirjoitusta on valmisteltu monta päivää, ja vasta nyt uskallan tämän julkaista - sen verran sekavaa tekstiä aiempina päivinä ovat sormeni kirjailleet. Yritän joka tapauksessa ajatella positiivisesti ja kääntää ajatukset mieltä nostattaviin asioihin - kuten nyt esimerkiksi torpan sähkövetoihin...! Eikö kuulostakin hyvälle terapiakeinolle?

Alla ote Perinnemestarin Kesämökki -kirjasta, jossa näytetään hyvin, miten vanhanaikainen ja nykyaikainen sähköasennus eroavat toisistaan. Paljon on mietittävää, ja paljon pohdittavaa. Itse voin suositella yllä mainittuja Perinnemestarin kirjoja, jos teillä jollain on suunnitelmissa vanhan talon sähkötyöt. Jos teiltä kuitenkin löytyisi vinkkejä, mistä löytää hyviä kuvia toteutustavoista vanhantyylisiin sähkövetoihin liittyen, ottaisin kaikki vinkit mielellään vastaan! Niitä kaivattaisiin nyt toden teolla!




We are planning old style electricity in our farm house. We found old style porcelain bobbins (?) from the farm house garden - actually in the middle of soil - last spring. The porcelain bobbins were common in the begin of 20th century. Could these porcelain bobbins be the ground base to our electricity planning?



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!