maanantai 22. toukokuuta 2017

Omavaraisemmat torpalliset tuvalliset? / More Self-Sufficiency lifestyle?



Mieheni aina välillä on huumorilla heitellyt ideoita ilmaan omaraisuudesta. Olen naurahtanut kerta toisensa jälkeen. Yksi päivä selailin nettikaupan kirjavalikoimaa ajatuksena löytää hyviä puutarhakirjoja. Löytyikin ehkä jotain parempaa, vaikken sitä vielä tuolloin ymmärtänyt. Päätin ostaa miehelleni syntymäpäivälahjaksi Maria Österåkerin kirjoittaman Unelma omavaraisuudesta -kirjan.

Mies oli tietenkin mielissään, mutta täytyy myöntää: Olen kerta toisensa jälkeen vähän anteeksipyydellenkin ottanut kirjan luettavakseni - usein iltalukemiseksi, kuntopyörällä polkiessa lukemiseksi - ja kevään flunssaa sairastaessa jo suorastaan ahmin kirjan tietosisältöä. Voin siis todella suositella. Toki henkilölle, jota aihe kiinnostaa. Uskon, että kaikkia ei tällaiset höpöjutut kiinnosta sitten lainkaan.



Kun sitten sairaspäiväni venyivät (tai tuntuivat venyvän), aloin katsoa YLE Areenasta Isä, äiti ja lapset -sarjaa. Huh, ahdistuin. Meniköhän vähän yli? Palasin takaisin maanpinnalle, ja totesin, että olenpa aika onnellinen ihan vain näin tavallisena kaupallisen talouden kansalaisena.

Sitten aloin haaveilemaan oman mekon ompelemisesta - ihan itse. Ja taas olin kirjan parissa. Totesin, että kyllähän me talvellakin jotain omavaraisuutta harrastetaan, kun torpan sauna ja tupa lämpiävät ainakin vielä oman maan puilla. Yksi ilta pistin tiskikoneeseen soodaa (1 rkl) ja huuhteluaineeksi etikkaa (1 rkl). Mies oli tyhjentänyt poissaollessani koneen, ja kysyinpä sitten vain ohimennen, oliko puhtaita astioita. Mies ihmetteli, että oli kai. Ei ainakaan ollut huomannut mitään erikoista. Tuumasin, että hyvä; pesu tapahtui nimittäin soodalla ja etikalla!



Voitonriemu kupli sisimmissäni. En malttanut olla sinäkään päivänä ilman uutta tietoa omavaraisuudesta; mieleni teki selvittää, pystyisinkö itse kasvattamaan Suomen oloissa kamomillaa, sillä juon kamomillateetä joka ilta. Seuraavana päivänä kävinkin sitten pitkästä aikaa kaupassa; itse asiassa kolmessa kaupassa, josta vasta viimeisestä löysin kamomillan siemeniä. Löysin myös aloe vera -huonekasvit, salviaa ja minttua. Katsos; samalla kun etsin tietoa kamomillasta, löysin mielenkiintoisen artikkelin lääkinnällisistä kasveista, ja pitihän minun siksi ostaa nuo muutkin huiput mukaani!

Homma on siis levinnyt käsiin. Päätin, että tähän taloon ei myöskään osteta enää perinteistä tiskiainetta, vaan valmistan oliivisaippuasta tiskiaineen. Päätin myös jättää pesuaineet vastedes kaupan hyllylle, sillä pärjäisin ihan hyvin soodalla, sitruunalla ja etikalla.

Kun olin lukenut kirjaa aikani aloin miettiä meillä kaapissa odottavaa siemenvarantoa, taimina ikkunoilla kasvavia kasveja - ja niitä kaikkia monivuotisia pihallamme kasvavia villiyrttejä, metsämarjoja, sieniä, marjapensaita, kirsikkapuita, kriikunapuuta ja raparperia, joita meillä jo käytännössä oli. Olimme huomaamattamme alkaneet kasvattaa omavaraisuutta, ja melko suurella määrällä sanoisinko, kun kaiken ynnäsin yhteen.



Sitten muistelin viime vuotta. Sadonkorjuu meni osin aivan penkin alle johtuen alapohjan remontista. Nyt olin täysin varma, ettei näin todella saisi käydä. Minun tulisi varautua tulevaan satoon jo nyt - suunnittelemalla, mitä ruokia mistäkin raaka-aineesta voisi tehdä ja miten satoa voisi säilöä talven varalle helposti. Listaa ja kasvimaa-alaamme laskeskellessa olin aivan varma, että sato ei riittäisi talven varalle kuin muutamien raaka-aineiden osalta, mutta samalla mietin, että ottamalla esille pakastimesta säännöllisemmin kesän marja- ja hedelmäsatoa voisimme vähentää talvella tuontihedelmien ostamista. Olisi se sekin pieni askel meille, vaikkei nyt ihan ihmiskunnalle...

Sitten muistin Harmaan torpan luonnehdinnan TuVallisesta elämäntavasta. Joo, meistä ei tulisikaan perheenä ihan hihhuleita, mutta torpallisia tuvallisia. Ja arvatkaa innostuinko, kun aloin suunnittelemaan tulevan sadon hyödyntämistä. Niin paljon innostuin, että kirjoitan siitä sitten seuraavalla kertaa lisää, sillä nyt saa riittää tämä haaveilu tältä erää - ja siirryttävä toimintaan.



I just realized that we are becoming more and more self-sufficient in many little ways. We do not target to self-sufficiency - but we really get happy when having some food or wood directly from our own ground - and when avoiding well-developed foods, cosmetics and cleaners and instead of that when using pure ingredients from nature!


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kuvittele, että... // Just imagine, that...

Olen luonteeltani aikamoinen suunnittelija, visioija ja unelmoija. Jopa siinä määrin, että välillä se ahdistaa, sillä aika ei tunnu läheskään aina riittävän kaikkien suunnitelmien, visioiden ja unelmien toteuttamiseen. Olen nyt kolmatta päivää kuumeessa, ja arvatkaapa, olenko kelannut kaikki torpan ja ja lopulta koko elämän suunnitelmat läpi? No olen; ihan juurta jaksain kyseenalaistanut jopa ammattini, tapani elää ja niin edespäin. Olen samalla todennut, että minun pitäisi oppia näkemään myös tämän päivän tilanne niiden parhaiden silmälasien läpi; kun kaikki on lopulta kuitenkin todella hyvin jo nyt.

Jaana kommentoi kerran kirjoitustani hyvin: "Elämässä on kyllä mahdollista saavuttaa mitä vain, muttei kaikkia yhtä aikaa." 

Kerrassaan hyvin sanottu. Olenkin tässä hahmotellut, mitä voisin tänä vuonna saada aikaan - ja sitten mitä ensi vuonna - ja mitä sen jälkeen. Sen verran se auttoi, että ymmärsin, että tavoittelen ihan liikaa jo tällekin vuodelle. Yritän luonnostella tänään suunnitelman uusiksi - ja miettiä, mitä oikeasti ehdin ja mitä ehdimme yhdessä tekemään tänä vuonna - niin, että tekeminen antaisi voimaa, eikä veisi niitä.

Ajattelin kuitenkin valottaa teille ajatuksiani kuvien voimin, jotka on otettu keväällä, joten kaikessa harmaudessaan myös haastavat kuvittelemaan ja käyttämään mielikuvitusta. Joskus tuntuu, että puhun kuuroille korville, kun kerron, mitä tähän on tulossa ja mitä potentiaalia tässä näen. Joskus tuntuu taas, että vastapuoli ymmärtää täysin visioni, ja onneksi se ymmärtäjä on useimmiten rakas mieheni. Näiden kuvien myötä ehkä ymmärrätte, että joskus iskee ahdistus; katsot lähes mihin suuntaan tahansa, näet jonkun suunnitelman ja vision, joka huutaa tekijäänsä.

Ja silloin käännät katseen itseesi, ja mietit: "Elämässä on kyllä mahdollista saavuttaa mitä vain, muttei kaikkea yhtä aikaa." Tämän hokeminen auttaa, melkein aina. Kiitos Jaana - ja kiitos te kaikki lukijat, jotka luette sepostuksiani ja aina välillä jaksatte myös kommentoida. En voi kyllin kiittää; olette arvokas osa blogiani!

Ja nyt itse asiaan. Eli kuvittele, että...


... kun saavut torpalle, näet riukuaidan ympäröivän pihapiiriä ja portin, jonka vieressä kukkii iso kirsikkapuu. Avaat portin ja näet navetan aurinkoisen kyljen paremmin; siinä kasvaa viinirypäleköynnös ja laatikoissa tomaatteja. Navetan kyljessä komeilee kivikkopuutarha, josta nousee muutama kataja sekä vaatimattomia kivikkokasveja.





Päätätkin katsastaa paremmin navetan eteläpuolista kylkeä. Kuljet riukuaidan viertä. Navettaa ympäröi kaunis kukkaniitty, jossa paimentaa lampaita. Missään ei näy epämääräisiä muovisäkkejä - ja navettakin näyttää niin hyvin hoidetulta että.

Palaat takaisin portille ja katsot toiseen suuntaan: siellä onkin kanala. Kanalan aurinkoista kylkeä reunustaa kaaressa mustat viinimarjat ja kaaren sisällä kukoistaa hyötytarha; raparperia, valkosipua, minttua sekä lehtikaalia kasvulaatikoissa. Omenapuut kukkivat ja niitty ympärillä kukoistaa. Lampaita ja kenties kanojakin siellä kaakattaa. Vanha kanala on kunnostettu; reiät tilkitty, seinät suoristettu ja rapattu savella.


Käännät katsettasi. Siinäkin keskellä kukkii kaunis, emännän vanhoilta työkavereilta saatu perheomenapuu. Pihaa ympäröi tässä kohtaa risuaita, joka on tuettu kauniisti suorilla seipäillä - tai laudoilla. Isäntäväki kun on päässyt siinäkin asiassa ratkaisuun. Maassa ei ole kuoppia; joku on tasoittanut maan hienosti torpan alapohjasta kaivetulla maamassalla. Alue on lampaiden laidunmaata - tai niitettävää niittyä.


Kävelet eteenpäin ja näet edelleen kauniisti rapatun kanalan ja hyvin tuetun risuaidan - sekä kukkivan niityn. Kanalassa ei ole enää hirven mentävää oviaukkoa.


Astut pihalle, ja näet kauniita kukkapenkkejä kummallakin puolen pihapiiriä; perennapenkit reunustavat kauniisti pihaa. Samoin kuin kirsikkapuut, kriikunapuu sekä omenapuut yhdessä tekevät. Aitasta kuuluu lasten ääniä; siitä on tehty leikkimökki. Aitan taakse on jätetty lapsille oma lähimetsä, jossa kukkii keväisin kielot, metsätähdet, sinivuokot ja valkovuokot. Ja toimii kyseinen metsä myös isäntäväen polttopuuvarantona. Metsästä löytyy nuotiopaikka, metsämaja ja syksyisin sieltä poimitaan myös marjoja.



Käännät katseesi autotallille päin. Tässä kohtaa voisit nähdä myös kalkkunoita. Joo-o. Kaivossa on kaunis, navetasta löytynyt vanha käsipumppu paikallaan, ja kaivo on kaikkinensa laitettu kauniiksi. Perennapenkki ympäröi myös kaivoa sekä tätä puolta pihapiiriä; ja etenkin ne kirsikkapuut. Autotallin seinää pitkin nousee viinirypäleköynnös.



Kävelet eteenpäin torpan taakse, sillä kuulet sieltä ääniä. No mitä? Siellähän on lampaita - ja kaunis niitty. Torpan alapohjasta kärrätty maa on levitelty tasaiseksi rinteeseen, ja maan päällä kasvaa nyt kaunis kukkaniitty, josta riittää lampaille popsittavaa. Vanha koivu jaksaa vetää elinvoimaa maasta. Sitä ei ole kaadettu vieläkään - ja kaikki ihailevat sen mahtipontisuutta.


Kuljet kiviaidan viertä ja löydät itsesi kasvimaalle. Kasvimaata reunustaa aidat. Astuessasi portista sisälle astelet vanhoista tiilistä ladotulla polulla. Polun vasemmalla puolella kasvaa karviaispuskia ja oikealla puolella kasvimaan sato. Ensimmäisessä laatikossa kasvaa ainakin porkkanoita, mustajuurta, tilliä, sipulia, punajuurta, pinaattia, salaattia ja herneitä. Toisessa laatikossa nousee uusia perunoita. Edessä siintää mansikkamaa - tai jos eletään vuoden 2020 jälkeistä aikaa, voi siinä olla jo kasvihuonekin. Takana on vielä yrttitarha sekä lasten kasvimaa. Kehäkukat kukkivat istutusten välissä, ja mehiläiset pörräävät iloisesti ympärilläsi.



Siirryt saunalle päin ja huomaat sen läheisyydessä kesäkeittiön; tiskiallas, muurattu grilli ja saunan eteisessä kesäastioille kaapit. Oi kuinka kätevää; vesi lähellä, samoin astioille paikat. Paistaakohan tähän miten aurinko illalla...?



Saunan edessä näemmä myös ruokaillaan ja rentoudutaan; syreenipuska luo kivan piilopaikan saunasta vilvoittelemaan tuleville, ja saunan eteen on rakennettu luonnonkivistä alusta pöydälle ja tuolille.


Palaat takaisin päin ja huomaat lasten keinut saunan kyljessä. Keinun tukipuuhun on hauskasti kääriytynyt karhunvadelma tuottamaan satoa loppukesäksi.



Saunan taakse on pikkuhiljaa kehittynyt toinen kasvimaa. Pihan risuja, lehtiä ja ruohosilppua on kerätty niin, että näiden ravinteikkaiden kasojen päälle on perustettu uusia kasvualustoja kesäkurpitsalle, kurpitsalle sekä avomaan kurkuille. Saunan takana on myös pitkät rivit vadelmaa; luonnosta kesytettyjä kantoja, joiden marjat ovat valtaisan makeita. Takapihaa reunustaa myös risuaita - ja sen takana metsä, josta haetaan mustikoita, puolukoita sekä sieniä. 


Olet kävellyt pihapiirin ympäri ja astelet ympyrän keskelle pihamaalle, torpan sisäänkäyntiä kohti. Torpan sinertävä vanha ovi kutsuu astumaan sisälle. Portaat ovelle on rakennettu uudestaan noudattaen niiden vanhaa mallia. Portaiden ympärille on rakennettu luonnonkivistä alue, jossa perheen väki istuu kahvittelemassa silloin tällöin. Kymmenvuotiset perinnepelargoniat kukkivat portailla.

Niin, ja äänet. Ne ovat mykistävät. Vain luonto ympärillä. Lasten kalkatus, kanojen kotkotus, lampaiden määkiminen - ja ääntävätkö kalkkunat jotenkin...? 

Welcome to my Paradise!

....

Niin, että ymmärrätteköhän nyt minua paremmin? Ja saisinko nyt parantua, että pääsisin hommiin?

P.S. Päätin tarinan ulkotiloihin, ja jatkan sisätiloista myöhemmin; sielläkin paljon unelmia, mutta eivät ehkä niin ajankohtaisia juuri nyt, kun pihatyöt ovat vieneet mennessään. Syksyllä sitten sisätilojen unelmien pariin; sen verran osaan minäkin priorisoida.


I have so many plans, but so little time to realize those plans. I have to prioritize to get one step ready before getting next step. The end situation will look like a paradise; just imagine the meadows around the garden, the plantings producing crops and flower beds full of old perennials - and also ships, hens and turkeys there.


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!





maanantai 15. toukokuuta 2017

Sinkkiset ja perinteiset rännit // The Oldstyle Rainwater Pipes



Katto ehjänä, katolta valuvat sadevedet eivät jää talon vierustalle makaamaan, kallistukset talon ympärillä oikeaan suuntaan ja alapohja hengittää. Kaikki erittäinkin tärkeitä asioita vanhan talon kunnostajalle ja sitä vaalivalle - ja nyt voimme huojentunein mielin todeta, että nämä kaikki asiat ovat ainakin jollain tasolla kunnossa:

Torpan kattoa on tutkittu ja hutkittu niin ulko- kuin osin sisäpuoleltakin. Tiedämme edelleen, että jossain on jokin salaperäinen aukko, josta vesi pääsee hassusti yhden räystään alle - mutta sisälle tuo vesi ei tipu. Mysteeri on vielä ratkaisematta, mutta emme ole kuitenkaan huolissaan. Rakenteet ovat pääosin kunnossa, emmekä ole renoveeraamassa kattoa kokonaan uusiksi - ainakaan lähivuosina. Seuraamme tilannetta, ja pienet vuodot pystytään tarvittaessa korjaamaan pienemminkin toimenpitein. Kallistuksen torpan ympärillä laitettiin vuosi sitten kuntoon isojen voimien saattelemana, josta voi lukea lisää tästä, ja alapohjakin saatiin pitkällisen prosessin kautta hengittäväksi, ja siitä voit lukea lisää tästä.



Kuten aiemmistakin kertomuksista on voinut päätellä, on tietyillä prosesseilla ollut tapana venyä. Yksi näistä prosesseista oli rännit. Ne asennettiin "osittain" jo viime keväänä, mutta homma jäi "pikkuisen" kesken. Kesken sillä tavalla, että syöksyputket nojasivat maahan tikkaiden tavoin noin vuoden päivät. Ja vuoden päivät välttelin ottamasta kuviakin näemmä talosta, jota ympäröivät harottavat putket:



Mutta viimein pääsiäisenä sai mies rykäistyä homman loppuun - ja tuumasi, ettei se niin iso homma ollutkaan kuin oli arvellut. Nyt voin siis ylpeänä esittää: Torppamme sinkkiset, mahdollisen perinteiseen tyyliin teetetyt rännit - jotka asennettiin kuitenkin itse, hartaudella ja ajan kanssa.



Mietimme pitkään, miten katon sadevesi ratkaistaan. Perinteisestihän vanhoissa taloissa ei juuri rännejä ole ollut, mutta talon ja navetan pohjoispuolisten, ylärinteissä olevien seunustojen kosteus sekä torpan alapohjasta teetetty kunnostussuunnitelma saivat aikaan päätöksen, että teetämme rännit sekä torppaan että navetan pohjoissivustalle. Mietimme puisia rännejä etenkin navettaan, mutta päädyimme lopulta kuitenkin teettämään sinkkiset rännit, sillä ne olisivat kaikkinensa pidempi-ikäiset. Mietimme myös ketjujen käyttämistä syöksyinä, mutta siitäkin luovuttiin syystä, jota en muista. Minut ilmeisesti ympäripuhuttiin.

Lopputulos on joka tapauksessa kaunis ja torpan sekä navetan tyyliin istuva. Lopputulos on ollut myös toimiva - varsinkin nyt, kun myös syöksyputket ovat paikallaan.



Viimeistelyä tarvitaan kuitenkin vielä torpan pohjois-ylärinteessä. Kyseisessä kohtaa vesi jää helposti seisomaan lähelle taloa, eli ajatuksena on upottaa maahan joko betoniset kourut tai rakentaa perinteisin menetelmin kivistä kouru. Nyt virkaa toimittavat vanhat sinkkikourut; näky ei ole maittavin ja toimintamekanismikin haastava lasten juostessa taloa ympäri milloin mistäkin syystä. Tärkeintä on kuitenkin, että sekä torpan että navetan seinusta ovat nyt selkeästi kuivuneet, ja voimme olla itsestämme ylpeitä yhden etapin saavuttamisesta.

Jos jollain teistä on kokemusta kourujen rakentamisesta maahan luonnonkivin, otan mielellään vinkkejä vastaan! Netistä en ihan heti löytänyt hyviä ideakuvia tai ohjeita. Jotain purorakennelmaahan toki voisi tässä käyttää lähtökohtana; enkä toimisi?

Osaan syöksyputkista tilasimme erikseen alla olevassa kuvassa näkyvät lisäosat, joista veden voi periaatteessa ohjata sadevesitynnyriin. Periaatteessa siksi, että ainakin ensimmäisten kokemustemme mukaan vesi ei syöksy tynnyriin kovin nätisti ilman lisäputkea lisäosaan. Näiltä osin voin siis todeta, että kettinki olisi ollut toimivampi veden talteenotossa. Oppia ikä kaikki - ja kenties opimme käyttämään tätä lisäosaakin niin, että vesi soljuu kauniisti tynnyriin, eikä rapatessa roisku.





We installed finally last rainwater pipes. These are zink and as old style as possible. Now there's now worry about rainwater around the house anymore!



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!



maanantai 8. toukokuuta 2017

Puutarhassa tapahtuu - vaikka mitä! // The Garden is Taking its Shape




Viime viikonloppuna emme päässeetkään torpalle, joten ikävähän siitä tuli. Tässä kipeitä lapsia paijatessa katselin samalla kuvia torpalta, jotka otin edeltävänä vappuviikonloppuna. Tarina kuvien muodossa olikin sen verran touhukas, että päätin jakaa tarinan myös tänne lasten päiväunien aikana.

Näiden kuvien myötä ymmärtänette, että tekemisen puutetta torpalla ei ilmene - ja toivon mukaan näistä myös kumpuaa se ilo ja tarmo, jolla tilaa kunnostamme.



Lauantai-aamuna torpalle saapui multakuorma. Sen ja kevään aikataulujen innoittamana jatkoimme kasvimaan rakentamista. Tavoitteena on laajentaa kasvimaata viimekesäisestä noin kolminkertaisesti; lähes lopulliseen laajuuteensa. Olimme tätä jo mallailleet ja suunnitelleet useampana viikonloppuna, joten tyhjän päältä ei lähdetty. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Mies rakensi kehikot, kitkin kehikoiden alta suurimmat rikkakasvit ylös, möyhensin maan ja yhdessä kärräsimme multaa. Homma jäi vähän vaiheeseen, sillä olimme unohtaneet ottaa sanomalehtiä mukaan torpalle. Päällystämme käytävät ensin sanomalehdillä; sitten katetta sekä osaan käytäviä vanhoja tiiliä sekä tiilimurua päälle. Pysyvät käytävät näin pidempään nätimpänä, kun rikkakasvit eivät pääse niin äkkiä kurkistelemaan. Sanomalehdet ulotetaan kasvatusalueiden lautareunusten ali, jolloin rikkakasvit eivät pääse reunoiltakaan nousemaan. Toimi hyvin viime vuonna ensimmäisen kasvatusalueen kanssa; toivon mukaan siis tänäkin vuonna!



Edeltävänä viikonloppuna olimme aloittaneet talven aikana suunnitelmansa saaneen kivipuutarhan rakentamisen. Tätä ennen olimme toki jo viime kesästä asti keränneet kiviä, joten prosessi on ollut erittäin pitkä myös tämän puutarhan osan valmiiksisaattamisen kanssa - vaikka kuvista päätellen vasta aivan alussa.

Miksi halusin kivipuutarhan juuri tähän? Siksi, että paikalla oli muutama suuri kivenmurikka, joita ei pystynyt eikä uskaltanut navetan takia lähteä nostamaan pois - ja toisaalta nuo kivet vaikeuttivat alueen nurmettamista. Vapaana niittynä alue ei toiminut hyvin, koska elämänlanka on vallannut kyseisen alueen täysin. Nyt siis tavoitteena on päästä elämänlangasta eroon niin, että alle levitimme harson ja päälle kasaamme eri kokoisia kiviä. Keräämämme kivet eivät riittäneet - mutta onneksemme materiaalia riittää pihamaalla erittäin paljon, joten emmeköhän saa alueen kivetettyä kesän aikana - ja kivettämisen jälkeen voidaan lähteä miettimään kivikkokasveja kivien lomaan.

Tavoitteena on sisääntulon siistiminen, ja tämä on erittäin tärkeä osa sitä näkymää. Kivipuutarhan lisäksi aivan portin kulmaan istutimme syntymäpäiväksi saamani uuden kirsikkapuun; puu yhdessä kivipuutarhan kanssa luo varmasti kauniin sisääntuleman vielä joku päivä.



Kiviä on myös kerätty tällaiseen puolikaareen. Viime vuonna aloitimme syreenimajan rakentamisen harventamalla saunan edustalla olevaa syreenipuskaa ja muotoilemalla oksia majan muotoon sitomalla niitä köydellä yhteen. En tiedä, toimiiko sidonta niinkään hyvin - mutta pelkästään syreenipuskien muotoilu kaareksi tuo jo kivan tunnelman. Viime kesänä - kuten tänäkin keväänä olemme keränneet tänne laatoiksi sopivia kiviä. Pian kiviä on tarpeeksi ja voimme rakentaa syreenimajaan lattian! Tytär on haltioissaan - samoin kyllä äitikin!



Viikonloppuna jatkoimme myös saunan takamaan metsän harventamista. Saunan takana on myös pitkään jatkunut projekti. Vuosi sitten kevättalvella aloitin alueen pusikon harventamisen, viime kesänä puolestaan kasasin sinne oksia kasaan - syksyllä ja keväällä jatkaen kasaa lehtisilpulla, sillä jossain vaiheessa keksin, että tekisin tästä vähän niin kuin lämpöpenkkiä muistuttavan tekeleen - ja istutan päälle kurpitsaa kesäksi! Kyseisen keksinnön takia tuli myös kiire harventaa pusikkoja ympäriltä, joten mieskin pääsi projektiin mukaan viime viikonloppuna moottorisahan kanssa. Ennen takana siintävää kasaa ei olisi näkynyt; nyt näkymä on suora ja penkki saa toivon mukaan tarpeeksi aurinkoa myös kesällä - samoin kypsyvät jättikurpitsat!



Ja kyseisenä viikonloppuna päätin antaa periksi näille kivenmurikoille. Viime kesästä asti tuskailin, kun kivet olivat mielestäni väärin sijoitellut, eivätkä vastanneet kukkapenkkisuunnitelmani muotoa, jonka olin joskus visioinut mieliini. Annoin periksi, ja päätin rakentaa penkin kivien ehdoilla. Ja niin meille syntyi kyseisenä viikonloppuna myös ensimmäisenä kesänä rakennetetun kukkapenkin laajennnus, joka vielä joku päivä laajenee niin, että tavoitteellinen hevosenkenkä tulevan ruokailuryhmän ympärillä on valmis.

Penkki on nyt vain ilman kukkia. Kun tavoitteenani on ollut alusta asti, että mitään uutta en osta pihamaalle, muotoutuu tämäkin kukkapenkki ajan ja antajien ehdoilla. Mieluiten otan penkkiin kukkia ystävien ja tuttujen kukkapenkeistä; näin kukkiin liittyy muistoja ja perinteen jatkamista - ja siitähän minä tykkään!


Viikonloppuun liittyi tottakai myös kauneuden vaalimista; tytär poimi äidilleen sinivuokkoja, jotka asettelin pöydän kynttilöiden jatkeeksi. Pihaa kaunisti myös orasta vihreys ja sinililjan valtaamat lämpäreet talon eteläseinustoilla. Kauniita yksityiskohtia viikonloppuun ja vapun viettoon.

Ja niin vain ne viikonloput loppuvat aina kesken. Haikein mielin lähdettiin sunnuntai-iltana kohti kaupunkia. Ilta-aurinko valaisi torppaa vielä kahdeksan jälkeen illalla, ja linnut lauloivat konserttiaan.

Niin että kyllä... Kyllä odotan niin, että pääsemme ensi viikonloppuna taas torpalle touhujen ja luonnon pariin! Löytyyköhän sieltä päästä muitakin kevääseen ja puutarhan laittamiseen hurahtaneita?

P.S. Näiden juttujen ylös kirjoittaminen muistuttikin mieleen puutarhasuunnitelman, jonka laadimme reilu vuosi sitten. Näin se suunnitelma on pikkuhiljaa edennyt; pieniä muutoksia ja lisäyksiä on tullut matkan varrella, mutta pääosin ollaan vielä samoilla ajatuksilla liikenteessä kuin vuosi sittenkin. Suurin muutos lienee kasvihuoneen osalta. Olemme todennäköisesti sijoittamassa sen sittenkin nyt rakentuvan kasvimaan reunalle niin, että siitä tulee yksi piha-aluetta rajaava rakennus - eikä pihamaan keskelle tuleva rakennus, jollaisena se tukkisi näkymiä myös torpan sisältä katsottaessa. Saa nähdä, siirtyykö kasvihuoneen paikka vielä tästäkin, sillä kyseinen rakennelma ei ole vielä lähivuosien suunnitelmissa - aikaa mielen vaihtamiselle siis on!










In the garden there was many processes going on on one weekend. 
Our garden plan is realized - piece by piece! 



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!


torstai 27. huhtikuuta 2017

Elämäni valmentaja // My Dear Coach



Viikot vierii, ja aika suorastaan liitää. Aikaa ei tunnu olevan juuri nyt blogille, vaikka mielessä olisi vaikka mitä, mistä postata. Torpalla tapahtuu; mielessä tapahtuu; kotonakin tapahtuu. Elämässä tapahtuu yleensäkin paljon, vaikka monet tapahtumat sumenevat ruuhkavuosien touhun pyörteisiin.

Täytin vuosia, ja nyt oli pakko myös itselleen myöntää, että neljäskymmenes ikävuosi on jo hyvinkin lähempänä kuin kolmaskymmenes. Pisti miettimään; syntyjä syviä - ja elämää. Niin paljon olen saanut, mutta mitä mietin päällimmäisenä? No sitä, mitä olen antanut. Ja mitä haluaisin antaa vielä enemmän?



Treenaan mieltä, ja suorastaan masennun välillä, miksen onnistunutkaan olemaan parempi ihminen juuri sillä hetkellä, kun olisin halunnut olla. Murehdittuani muistan taas, että tämäkin kuuluu elämään, ja treenit jatkuu. En ole valmis - ja jos lopetan harjoittelun, palaan entiselleni. Temperamenttisuus on osa minua - suoruus - ja valitettavasti myös pessimistisyys, minkä jouduin myöntämään taas yksi päivä tilanteessa, jossa jostain ihmeen syystä sanoin miehelleni: "Olisihan se, jos saisi vain valittaa." Mieheni naurahti, ja katsoi minuun kysyvästi.

Hämmennyin: Sanoinko minä tuon äskeisen? Ja miksi?





Olen kummallinen ihminen, mutta mikä parasta: olen saanut elämäni parhaimman kouluttajan rinnalleni. Rakastavan kouluttajan, joka ei todellakaan aina osaa ymmärtää - ja osaa siksi kyseenalaistaa - mutta sitten taas ymmärtää, ja täydentää minua. On paras valmentajani, vaikkei siksi ole varmaan ikinä itseään ajatellut. Minä vain sen huomasin yksi päivä.

Tästä tuli siis ylistyspostaus miehelleni. Hih! Ylistyksen saa hän myös kaikesta, mitä on saanut aikaan torpalla - ja kuinka me yhdessä rakennamme unelmiamme kokoon. Niistä lisää toivottavasti pian. Tämän postauksen kuvitan kuvilla, joita olen ottanut ilon hetkinä; pieniä asioita arvostaen. Niitä lisää elämään!

Tässä siis pieni läpivalaisu sisimpääni; miltä kuulosti? Hämmensikö? Naurattiko? No, toivottavasti ei sentään itkettänyt!

Nyt töihin. Aurinkoa päiväänne!

P.S. Kiitos kauniista ja opettavistakin kommenteista edelliseen postaukseeni, jossa aiheena oli Kuolemankello. Huh. Emme ole kuulleet tuota kelloa enää; toivottavasti oli vain se yksittäinen kolkuttelija - joka toivottavasti jäi ilman partneria - ja elämänsä coachia!




The best coach for me: my husband! 
Little things made me glad last weekend; pictures from these moments.



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Kuolemankello // Death Watch



Viime viikonloppuna kuulimme outoa ääntä. Lapset olivat juuri nukahtaneet ja ympärillä oli hiljaista. Paikallistimme äänen lähelle keittiön nurkkausta. Hiiri. Ei kai ne nyt ole voineet taas päästä alapohjaan. Välillä ääni loppui ja sitten taas rapsuttava ääni alkoi.

Hiiri olisi itse asiassa ollut paljon mukavampi syy ääneen - tai no, mistäpä minä sen tiedän. Eilen mies keskusteli aiheestaan kollegansa kanssa, jolloin puhe kääntyi kuolemankelloon. Mies soitti minulle töistä lähtiessään.

Kuolemankello. Miten emme ennen olleet kuulleet tätä ääntä? Ja miksi kuulemme sen vasta sitten, kun kosteus on saatu alapohjasta pois? Eikö se auttanut?

En halunnut uskoa.




Kuolemankellon toukat viihtyvät lahossa puussa ja ilmeisesti nakertavat puuta vähän lisääkin siinä elellessään. Ja viihtyvät kosteassa. Voivat yhdessä lahovaurioiden kanssa tuhota rakennuksia - ihan niin, että romahtavat.

Istuin junassa hetken hiljaa puhelun jälkeen. Ahdisti. Googletin kuolemankellon äänen. Ja niin, sille se kuulosti. Ahdisti niin.

No päätin jatkaa töitä. Välillä ahdistuksen väreet riipivät selkänahkaa ja hetken jos toisenkin mietin, mistä minä nyt noin ahdistuin. Ja muistin: se kuolemankello. Mietin hetken, miten pystyin unohtamaan tämän asian näin totaalisesti töiden keskellä. No, paljon töitä, mielenkiintoisiakin töitä, paljon ratkottavaa. Aikaa ei ollut miettiä kuolemankelloa.

Asemalta kotiin pyöräillessäni päätin, että en ahdistu; lopetan sen pahan olon tähän. Harmittaahan toki ihan hirveästi, mutta eihän se ahdistumalla mihinkään lähde. Pitää nyt vain tietää asiasta enemmän; poistaa syitä, joiden takia kuolemankello asustelee torpassamme.

Kotiin päästyäni mies oli jo avannut Talotohtorin ja lukenut sieltä tarvittavat. Panu Kaila toteaa kirjassaan tyynen rauhallisena: Ei hätää. Poista ja korjaa syy. Kuolemankello häviää ajan mittaan, kun syy on poistettu - ja tässä tapauksessa kosteus. Jossain tilanteissa kuolemankello on voinut tehdä niin paljon tuhoa, että rakenteet pettävät alta, jolloin myös puuosia pitää vaihtaa. Muuten Panu Kaila totesi, etttä ei syytä puuosien vaihtoon. Syyn poistaminen riittää.




Monia on neuvoja tässä kohtaa, ja veikkaisin, että moni rakennusyhtiö heittäisi tässä kohtaa joko hanskat tiskiin tai toteaisi, että ihan kaikki laho puu on saatava talosta nyt ulos. Mistä syystä moni hieno rakennus nykyään puretaankin; kun ovat toivottomia tapauksia.

Mutta meillä ei, onneksi, ole tätä vaihtoehtoa. Ei ole rahaa tällaisiin järjestelyihin. Eikä missään nimessä halua purkaa koko taloa. Uskomme Panu Kailaa. Alapohja on ollut märkä monta kymmentä vuotta. Siellä on ollut niin hyvät olosuhteet kuolemankellolle. Kuolemankellon toukat voivat elää puussa viidestä kymmeneen vuotta. Niin: että kymmenen vuotta.

Mutta hei. En ahdistu. Jos kuolemankello on Panu Kailan mukaan saatu hävitettyä kartanosta, josta lattia on ollut niin laho, että uuni on tipahtanut kellariin - meillä ei ole hätää. Kyseisessä kartanossa alapohjan tuuletus oli tukittu, ja pelkästään alapohjan tuuletuksen korjaus oli lannistanut kuolemankellon. Meillä taistelu kuolemankelloja aloitettiin viime kesänä alapohjan korjauksella - ja nyt alapohjassa suorastaan tuulee. Eli Hasta la vista, kuolemankellot! Teillä on (enää) kymmenen vuotta elinaikaa jäljellä...!

P.S. Ainoa, mikä harmittaa ehkä vähän vielä, on tuo nimi. Kuolemankello. Voitaisiinko ehdottaa jollekin hyönteisyhdistykselle nimenmuutosta?

P.P.S. Kuvissa kuvia viime viikonlopulta. Hetkistä, joista nautin: "uusi" oikea sänky, verhot ikkunoissa, juoksulenkin jälkeen vilpoinen "suihku" saunalla, uutta hyllypaperia tiskikaapin hyllyllä, tiskiopöytä kaikessa yksinkertaisuudessaan - ja minusta niin söpönä, tiskikaapiksi. Eli kyllä: paikka, jossa niin nautin hetkistä - kuolemankellon tikityksestä huolimatta.




Random pics from last weekend. 

We heard also noice of Death Watch. It was not so nice noice noice to hear - but hopefully our basefloor renovation will help us to get rid of those beetles, who like to live in moist circumstances. 



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!

torstai 30. maaliskuuta 2017

(Mielen) istutuksia // Spring Plantings




Kuulin työpaikkani valmennuksessa, että valitus ja valituksen kuunteleminen tappavat aivosoluja. Voi kauhea! Mutta en siis valita. Vaan totean, että aivan mahtava fakta: Viimeinkin niin järkiperäinen syy, johon vedota, jotta itse lopettaa valituksen - ja poistuu tilanteesta, jossa valituksen kierteelle ei näe loppua!

Eilen tiputin puhelimeni repun taskusta, ja huomasin sen vasta kotiin palattuani monta tuntia vahingon sattumisen jälkeen. Mieli meinasi mennä niin matalaksi, ja valituskäyrä oli jo todellakin valmis nousuun. Ennen olisi iltani taatusti mennyt täysin pilalle. Nyt päätin tehdä jotain kivaa, joka rauhoittaisi mieltä. Siinäkin vaiheessa meinasin jo valittaa, että nyt kyllä tekisi mieli parantaa mieltä juoksulenkillä - mutta että pitikin juuri samaisena päivänä iskeä kevätallergiaoireet ja olo oli kovin kehno. Eli etten pääsisi lenkille. Eli niin, taisin pikkuisen valittaa.

Sitten päätin, että kivaa voi olla muillakin tavoilla: päätin istuttaa uutta satoa tulemaan. Maaliskuun puolivälissä istuttamani tomaatit ovat jo itäneet, mutta nyt pistin basilikaa, timjamia sekä kuukausimansikkaa tulemaan. Sisustin jopa siinä samalla, kun keksin käyttää istutusten alustana tarjottimia sekä kakkulautasta! Näyttivät niin kivalle nämä kerrosasetelmaistutukset - ja sitten olikin pakko ottaa kuva instagrammiin - ja sieltä saamani tykkäykset ne vasta lämmittivätkin.

Nukuin yöni hyvin ja aamulla mietin, että jopa minä rauhallisesti otinkin puhelimen katoamisen. Kehuin itseäni. Vielä enemmän kehuin itseäni astuessani poliisilaitokselta ulos, säpäleinen puhelin kourassani. Turhaan olisin hermostunut, sillä puhelin löytyi. Enkä hermostunut edes sirpaleista puhelinta, sillä se toimi edelleen. Toki esimies oli puhelimen nähtyään varma, että puhelin täytyy vaihtaa. Minä mielellään ehkä katsoisin sitä säpäleistä näkymää vähän aikaa, ihan vain muistaakseni, että niin monesta asiasta selviää paljon paremmin positiivisin ajatuksin.

Oman itsensä kasvattaminen on kyllä sitä parasta kerrakseen. Onhan noita kasvien siemeniäkin toki mahtava istuttaa ja kasvattaa, mutta onpa se jotenkin tosi palkitsevaa huomata itsessään edistystä - varsinkin, kun tavoitteet tuntuvat välillä täysin utopistisille tällaiselle temperamenttiselle tättäräälle. Välillä ottaa koville, ja alamäki on kova - mutta on se mahtava välillä nähdä myös niitä edistymisen askeleitakin.

Torstai oli tänään niin toivoa täynnä - ja toiveet täyttyivät. Kiitos sinä ihana ihminen, joka olit palauttanut säpäleisen puhelimeni poliisilaitokselle. Pieni - mutta niin suuri ja hieno teko!







I planted some seeds yesterday. I used different kind of pots and some trays - and set some Sant Paulias among the plantings. It looked so great, that I had to take some pictures. 

The spring is so hopeful and awesome season - or what do you think?



_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mrs Sinn also in InstagramFacebookPinterestTwitter and YouTube!